Complex Floorball

Numeraalisen ylivoiman puolesta

Perjantaina 16.8.2019 salibandy.fi -sivustolla julkaistussa uutisessa Huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala avaa salibandyn uutta valmennuslinjaa. Kirjoituksessa toivotaan keskustelua valmennuslinjan pääkohdista ja keskittyy erityisesti laadullisen ylivoiman tai edun käsitteen määrittelyyn.

 

Numeraaliseen etuun päästään myös salibandyssa

Salibandyliiton määritelmä laadulliselle ylivoimalle on ollut esillä aiemmin myös Miikka Lamun blogissa “Kansainvälisen huippusalibandyn vaatimukset ja pelin evoluutio” sekä valmennuslinjan tiivistelmää esittelevässä dokumentissa. Käsitteen määrittely herätti aiemmin kysymyksiä siitä, miksi se poikkeaa jalkapallovalmennuksessa käytetystä olevasta määritelmästä.

Salibandyliiton laadullinen ylivoima vaikuttaa yhdistelevän jalkapallossa käytettyjä numeraalista, positionaalista ja (jalkapallossa käytettyä versiota) laadullista etua keskenään. Osin tästä syystä se jää abstraktiksi käsitteeksi ja kuvaa ikäänkuin yleistasolla “laadukasta viisikkopeliä”. Laadullisen ylivoiman toteutuminen tuntuu riippuvan salibandyliiton määritelmän mukaan lähinnä siitä, edistääkö syötön vastaanottaneen seuraava toiminto joukkueen peliä. Tämä pelin edistyminen ei sekään ole yksikäsitteinen asia. Edistääkö peliä esimerkiksi syöttöketjun yksittäinen syöttö, jos koko syöttöketju lopulta saakin juoksutettua vastustajan pelaajia niin, että syntyy tilaa maalintekoalueelle?

 

Kuva 1. Vasemmalta oikealle: numeraalinen, positionaalinen ja laadullinen ylivoima tai etu. Laadullisen edun tilanteessa oletuksena, että punaisen joukkueen pelaaja pääsee isossa tilassa pelaamaan sellaista keltaisen joukkueen pelaajaa vastaan, jonka voittaa 1vs1-tilanteessa.

Rantala kirjoittaa: “Olemme määritelleet laadullisen ylivoiman voimakkaasti pelaajien sijoittumisen kautta, eikä niinkään 1vs1 tilanteiden kautta”. Pelaajien sijoittuminen on nyt siis päässyt jopa hyökkäyspelaamisen tavoitteeksi, kun aiemmin kritisoin Complex Floorball -blogissa 1vs1-pelaamisen korostamista. Tämä vaikuttaa selkeältä suunnanmuutokselta liiton linjauksissa. Kirjoituksessa ei kuitenkaan avata keinoja, joilla sijoittuminen järjestettäisiin joukkuetasolla. Tilat ja edut syntyvät vuorovaikutussuhteessa palloon, vastustajiin sekä oman joukkueen pelaajiin. Nämä suhteet tulisi ottaa huomioon pelitavan periaatteissa, jotta päästäisiin jonkinlaiseen konkretiaan.

Rantala jatkaa vielä “Numeraalinen alueylivoima itsessään ei määritä maalipaikan laatua tai mahdollisuutta maalipaikan luomiseen. Lisäksi koimme, että pelin kehittyessä on yhä vaikeampi saada selkeitä alueellisia ylivoimia, koska puolustuspeli on kehittynyt yhä voimakkaammin alueelta 1vs1 merkkauspelaamiseksi”. Herää kysymys, eikö loogisesti se, että hyökkäysalueella joukkueella on pelaaja vapaana, mahdollista keskimäärin paremman maalintekopaikan syntymisen kuin tasavoimainen hyökkäys? Voihan maalipaikka syntyä alivoimaisestakin hyökkäyksestä, mutta ei yhtä todennäköisesti. Vielä toistaiseksi aluepohjaisia puolustuksia on käytetty aivan salibandyn eliittitasolla MM-finaalia myöten, kuten alla esimerkkitapauksessa.

 

Video 1. Suomen 2-0 -maali MM-finaalissa 2018 oli videona upotettu myös Miikka Lamun blogiin otsikolla tilan käytön optimointi ja laadullinen ylivoima. Kyseessä on selvä esimerkki aluepuolustuksen heikkoudesta ja sitä vastaan numeraalisen edun luomisesta ja hyödyntämisestä.

Tässä Suomen maalissa on huomionarvoista se, miten pallo on jo kerran pelattu Ruotsin linjan ohi Lastikalle tasavoimaiseen tilanteeseen, jossa etua ei syntynyt. Lastikka palauttaa pallon alle ja uudella yrittämällä Suomi onnistuu luomaan numeraalisen ylivoiman. Ruotsin sentteri puolustaa miestä keskustasta, oikea puolustaja maalilta ja vasen puolustaja irtoaa paineistamaan lastikkaa, jolloin Kotilainen jää vapaaksi painottomalla laidalla ja pääsee vapaasti ampumaan. Suomen puolustajan sijoittuminen yksinkertaisesti Kim Nilssonin taakse muutti tilannnetta Suomen eduksi sikäli, että Ruotsin sentteri tuli sidotuksi.

Kuva 2. Numeraalinen ylivoima MM-finaalissa 2018, 2-0 -maalia edeltävä hetki.

Rantalan mukaan on päätelty salibandyn olevan niin nopea laji, että pelaajien on vaikea havaita hetkellisiä ylivoimia, vaikka niitä syntyisikin. Niiden hyödyntäminen on kuitenkin osattava. Eikö ole ristiriitaista, että pelaaja osaisi käyttää etua, jota ei havaitse? Ja jos pelaaja pystyy syötöllä löytämään vapaan pelaajan esimerikiksi maalintekopaikasta, joukkueen tavoite ehdottomasti toteutuu. Eikö mikä tahansa salibandyjoukkue pyri hyökkäyspelissään tähän? 

 

Pelitavan periaatteisiin konkretiaa

Konkretiaa keskusteluun toisivat ne pelitavan periaatteet ja keinot, joilla etua pyritään käytännössä luomaan. Olisi loogista, että hyökkäävän joukkueen ensisijainen tavoite on yrittää luoda numeraalinen ylivoima. Tällöin onnistuneesti pelatun tilanteen jälkeen vapaa pelaaja löytyy (parhaassa tapauksessa) syötöllä hyvästä maalintekosektorista. Syöttöketju maalipaikkaan saakka on toteutettavissa todennäköisemmin, kun on ylivoimainen hyökkäys käsillä. Hyvin toteutettuna pyrkimyksestä numeraaliseen etuun syntyy samalla vähintään positionaalista etua, vaikka vastustaja pystyisi numeraalisen tasapainon säilyttämään. Tällöin hyökkäävän joukkueen pelaajat tekevät aloitteita ja ovat edellä puolustavaa joukkuetta - ainakin jos viisikon keskinäiset ajoitukset riittävästi täsmäävät. Näin hyökkäyspeliin pystytään luomaan jatkumoita ilman numeraalista etuakin.

Mikäli maalipaikkaan ei silti päästä numeraalisen tai positionaalisen edun avulla, voidaan rakentaa yksittäiselle pelaajalla joukkuepelin keinoin isoon tilaan hetkellinen 1vs1-tilanne, jossa hänellä on etua henkilökohtaisten taitojensa puolesta. Tähän voidaan pyrkiä joko tietoisesti pelisuunnitelmassa tai yksinkertaisesti hyökkäyspeliä jatkaen ja etujen saavuttamiseen pyrkien, kunnes maalintekopaikka syntyy jos ei numeraalisen tai positionaalisen edun kautta, niin laadullisesti riittävän edullisen 1vs1-tilanteen syntyssä ikäänkuin sivutuotteena. 

Mikäli joukkueella on pelitapa, joka pyrkii edellä mainittujen tavoitteiden ja prioriteettien kautta luomaan etua hyökätessään, voivat pelaajat ennakoida ja toimia aloitteellisesti askeleen edellä vastustajaa. Se myös auttaa tunnistamaan ja ennakoimaan pelitilanteita pelitavan synnyttämässä kontekstissa. Tällä tavalla valmennetun joukkueen pelaajat ymmärtävät ennalta, miten sen viisikkopelin organisointi pyrkii etuja luomaan, miten ja minne numeraalinen tai positionaalinen etu yleensä syntyy erilaisissa pelitilanteissa. 

Pelaajan ei ole tarpeen analysoida pelitilannetta syvällisesti, jotta osaa syöttää vapaalle pelaajalle edullisempaan tilanteeseen. Ei hänen tarvitsekaan tietää, minkälaatuinen etu on kyseessä. On pelitavan tehtävä pyrkiä luomaan näitä etuja, kuten Rantalakin kirjoitti. Eri etutyypit liittyvät toki tiiviisti toisiinsa: laadullisen ylivoiman kautta saavutettu etu on käytännössä positionaalinen etu (esimerkiksi haastamalla lapa auki ja laukaisupaikka) tai jopa numeraalinen (puhdas 1vs1-ohitus) etu. Positionaalista etua voi aina jollakin alueella kuvata numeraaliseksi. Niillä on silti selkeä hierarkia kuten edellä on kuvattu.

On ymmärrettävää, ettei salibandyliitto halua edes yrittää linjata pelitapaa esimerkiksi muodostelmana ja valmiina liikkeinä tai kuvioina koko Suomen salibandyn laajuudessa. Silti on mahdollista kuvata näiden etujen luomiseen pyrkivää pelitapaa esimerkiksi seuraavasti: Pallollinen pelaaja pyrkii haastamaan kohti vastustajan muodossa olevia välejä. Tavoitteena on mennä läpi, jos mahdollista ja muodostaa siten numeraalinen etu linjan taakse tai muodon sisään. Toissijainen tavoite, mikäli vastustajan merkkauspeli toimii ja estää numeraalisen edun, on saada kaksi vastustajaa puolustamaan häntä. Pallolliselle tehdään tuet siten, että yhdellä tai kahdella syötöllä (mahdollisesti yhdistettynä pallottomien pelaajien liikkeisiin) saavutetaan numeraalinen tai positionaalinen ylivoima linjan taakse tai muodon sisään. Näillä periaatteilla yksittäisen joukkueen on mahdollista valita yhä konkreettisempia keinoja ja muotoja siihen, miten edellä mainittuja periaatteita toteuttaa.

Lopuksi on vielä nostettava esille se yksityiskohta, että valmennuslinjan tiivistelmä -dokumentissa kuvataan puolustuspelin tavoitteeksi estää vastustajan numeraalinen ylivoima. Kuitenkaan hyökkäyspelissä ei pyritä sitä tuottamaan. Tälle voi olla perusteena se, että halutaan säilyttää puolutustustasapaino mikäli hyökkäys ei tuota maalipaikkaa ja seuraa negatiivinen tilanteenvaihto. Tämä valinta viittaa siihen, että huolimatta hyökkäyspeliin panostamisesta, peliä ajatellaan edelleen altavastaajan asemasta. Hyökätään siis varovaisesti, jotta vastustaja ei ainakaan saisi epäonnistuneesta hyökkäyksestä maalipaikkaa. Tämä on ehkä linjassa maajoukkueen pelitavan kanssa, sillä näytti ettei yllä kuvatun 2-0 -maalin kaltaisia tilanteita juuri syntynyt. Yleensä Suomella sijoittui kaksi pelaajaa kokonaan Ruotsin muodon alapuolelle, eikä numeraalista etua karvauksen ensimmäisen linjan taakse syntynyt. Tämä ei johtunut siitä, että Ruotsi olisi puolustanut 5 x 1vs1, vaan Suomen hyökkäyspelitavasta. Tässä asiassa hallitseva maailmanmestari voisi edelleen ottaa askeleen sitä kohti, että astuisi “kuskin paikalle”.

 

Antti Hänninen (@AjHanninen)

Lue myös: https://jalkapalloblogi.com/2017/12/04/johdanto-positional-playn-kasitteisiin/

Complex Floorballin Salibandyliigaennakko - Kärki

Salibandyliigan kärkiosastoon Classicin kovimmiksi haastajiksi nostamme Oilersin ja TPS:n. Salibandyliigan alkava kausi on toisaalta vaikea ennakoitava sijojen 2-7 osalta. Ei Classicinkaan mestaruus tai runkosarjavoitto ennalta ole saneltu, mutta todennäköiseltä se näyttää. Kärkeen voivat yhtä hyvin nousta ainakin joukkueet sijoilta 4-6.

 

Classic

Classic ei vastannut kysymyksiimme

ANALYYSI

Classic jatkaa ehdottomana ennakkosuosikkina Salibandyliigassa. Pelaajamarkkinoilla Lassi Vänttisen lopettaminen ja Nico Salon paluu eivät muuta joukkueen vahvuutta ainakaan kriittisesti. Vaikka kokemusta ja siinä mielessä leveyttä poistuu joukkueesta muidenkin lähtijöiden osalta (mm. Miro Lehtinen), on reservissä lahjakkaita junioreita joista useampi on jo liigavauhtia maistellut. Esimerkiksi maajoukkueringissä mukana ollut Eetu Sikkinen tai Aaro Helin voivat nyt havitella suurempaa roolia.

Salibandyliigassa Classic on ylivoimaisen pelaajamateriaalinsa voimin tehnyt sen mitä voittamiseen tarvitaan. Selkeää pelillistä uudistumista ei ole ollut havaittavissa viimeisten vuosien aikana. Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen aikana Classicin puolustus tiivistyi ja urheilullisesti joukkue nousi uudelle tasolle. Tosissaan joukkuetta on mitattu lähinnä Chamions Cupissa. Siellä esimerkiksi ottelu Falunia vastaan paljasti puutteita hyökkäyspelin järjestäytymisessä.

Valmennuksellisesti Classicin lajiharjoittelusta ovat jo vastanneet muut kuin Petteri Nykky, joten siltä osin arkitekeminen tuskin suuresti muuttuu. Päävalmentajaksi nousevan Samu Kuitusen osalta vaatimustaso pysyy edelleen korkealla ja harjoittelu on intensiivistä. Toinen kysmys on, kuinka usein päävalmentaja Kuitunen matkustaa Tampereelle viikoittain.

Jussi Jäntin liittyminen valmennusryhmään nostaa taktisen osaamisen tasoa. Tämä on arvokasta pääomaa varsinkin pudotuspelejä ajatellen, sillä kilpailun taso tällä pelin osa-alueella on nousussa. Ehkä pelaajienkaan ei enää tarvitse vastata aikalisän taktisesta sisällöstä kuten on ajoittain ollut tapana.

Seuran sisällä puheissa kulkevat yksilötaito ja pelaajalähtöisyys, joiden varaan hyökkäyspeli nojaa myös edustusjoukkueessa. Tämä riittää tuloksen tekoon ja näyttävään hyökkäyspeliin kotoisessa liigassa. Herää kuitenkin kysymys, viekö hallitseva mestari kuitenkaan lajia pelinä eteenpäin? Lähivuosina pelin kehityksessä Classicin panostus on kohdistunut lähinnä yksilöinä urheilemiseen ja vaatimustasoon, henkiseen puoleen. Myös esimerkiksi TPS viilaa urheilijoidensa ominaisuuksia yksityiskohtaisesti ja tutkittuun tietoon nojaten, joten siltä osa-alueelta löytyy kova haastaja. Pelillisen kehityksen puute antaa muille mahdollisuuksia kiriä etumatkaa taktisesti. Organisaationa Classic on huippuluokassa ja Pasi Peltola juonii varmasti kilpailuetuja seuralleen, mutta suomalaisen salibandyn odottaisi kykyä uudistua myös pelillisesti ja viitoittaa siten tietä - jopa kansainvälisesti.

Sijoitus:
1. 

Antti Hänninen

 

Oilers

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Viime kausi oli uuden prosessin ensimmäinen kausi. Ryhmä, jolla hommiin ryhdyttiin oli aiemmalta kaudelta jäänyt runko, jota täydennettiin muutamalla nuorella pelaajalla. Taustaryhmä ja valmennustiimi kokivat myös mittavia muutoksia. Joukkueen toiminta ja ryhmädynamiikka kehittyi menneen kauden aikana merkittävästi, mutta niin pelillisesti kuin urheilullisesti olimme kaukana kärjen takana. Uuden toimintakulttuurin siemen saatiin kuitenkin kylvettyä ja jatkamme kärsivällisesti valitsemallamme tiellä. Haluamme luoda Espooseen urheilullisen toimintaympäristön, jossa pelaajilla on valtakunnan parhaat olosuhteet kehittyä ja menestyä. Tavoitteemme on kehittyä sarjan parhaaksi joukkueeksi ja ansaita Suomen mestaruus.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Esportin ensiluokkaisten harjoitusolosuhteiden ansiosta olemme pystyneet eriyttämään fyysistä harjoittelua yksilöiden tarpeita vastaaviksi. Olemme panostaneet viime kautta enemmän kestävyyden kehittämiseen ja huoltavaan harjoitteluun loukkaantumisten välttämiseksi. Meillä on 66 yhteistä joukkueharjoitusta 16.4. aloitetusta kaudesta ennen ensimmäistä liigaottelua (valtaosa yhdistelmätreenejä fysiikka + laji). Tämän lisäksi olemme viettäneet 16 leiri- ja turnauspäivää, joissa ohjelmaa on ollut koko päivälle (useampi harjoitus tai teoria+peli). Yksittäisiä harjoitusotteluita pelaamme kuusi valmistavalla kaudella. Koko joukkuetta koskevien tapahtumien lisäksi meillä on ollut pienryhmäharjoittelua 1-2 kertaa viikossa painottuen aamuihin. Valmistavan kauden omatoimijaksot ovat olleet yhteensä 16 päivää (=ei joukkueharjoituksia).

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Tilanteenvaihdot ja murtautuminen. Yksilövalmiuksia pallolla (painottuen aamujen pienryhmäharjoitteluun), pienaluepelit ja rondot sekä viisikkoharjoittelu.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Kokoontuminen (+palaveri), lämmittely 30 min, fysiikkaharjoitus 45 min, laji 75 min ja loppujäähdyttely/huolto 15 min.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Pelaajien ja pelin kehittäminen, pelin virtauksen hallinta ja yhteistyö.

Vastaajana päävalmentaja Heikki Luukkonen

ANALYYSI

Kauden 2015-16 hopean jälkeen Oilers on kokenut suuren muutoksen ja hakee nyt uutta nousua. Nokialla Luukkonen sai seuralta aikaa ja toiminnan tasoa nostettua. Oilersin panostus useita nuorten maajoukkueesta Luukkoselle tuttuja pelaajia hankkien lupaa myös hyvää yhteistyölle. Seuralla näyttää olevan halu viedä joukkuetta Luukkosen kanssa samaan suuntaan. Tämä lupaa joukkueelle hyvää pitemmälläkin tähtäimellä.

Alkavalle kaudelle uusia pelaajia on joukkueeseen tullut paljon, mikä voi olla haaste joukkueen yhtenäisyyden kannalta, jos ei pukukopissa niin pelillisesti. Useimmilla hankituista vahvistuksista on kuitenkin yhteistä taustaa Luukkosen tai toistensa kanssa ja siitä voi olla iso etu pelaajien sopeutumisessa uuteen ympäristöön - ajatellen tämän ryhmän koko potentiaalia ja maksimaalista tulosta. Siirtomarkkinoilla Oilers teki joka tapauksessa liigan suurimmat voitot.

Latvian Openissa Oilers kaatoi Classicin turnauksen finaalissa. Tuon pelin ja Luukkosen entisten joukkueiden pelityylien perusteella Oilersin pelityyli on salibandyliigassa tyypillistä puolikorkean karvauksen ja konservatiivisen oman pään puolustuksen osalta, eikä hyökkäyspelissä näy ainakaan vielä selkeää rakennetta. Luukkosella oli U-19 -maajoukkueessa parinaan taktisella puolella vahva Jyri Korsman. Nyt hyökkäyspelin organisointi ei kuulu Oilersin valmennustiimin vahvuuksiin. Saamiemme vastaustenkin perusteella prosessissa keskitytään paljon urheilullisuuteen ja toimintakulttuuriin, eikä pelin organisointi ole tässä prosessissa selkeä johtotähti. Maksimaalisen tuloksen saavuttamiselle iso kysymys on, löytyävätkö pelaajat samalle sivulle riittävän säännöllisesti vai lähinnä hetkittäin? Hyökkäysosaamista joukkueessa joka tapauksessa riittää edelleen ja näyttäviä maaleja sekä tehokasta ylivoimaa Oilersilta on odotettavissa alkavallakin kaudella.

Urheilullisuuden korostuminen sekä Oilersin harjoitustapahtuman kuvattu rakenne herättävät myös kysymyksen liittyen keskusteltuun, jota viime aikoina on käyty salibandysta nimenomaan amatöörilajina. Paljonko pelaajilta voi vaatia tehokasta ajankäyttöä päivittäin ja viikoittan niin, että se vielä todella kehittää arjen aiheuttaman kuormituksen ohella? Saavuttaako lähes kolmen tunnin treenitapahtumalla niin paljon hyötyjä kuin se vaatii energiaa? Voiko se jopa aiheuttaa loukkaantumisriskin kohoamisen tai lievempiä ylikuormitusoireita, kuten väsymystä ja alisuoriutumista?

Sijoitus:
2.-3.

Antti Hänninen

 

TPS

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Edelliskauden jälkeen tehtiin todella perusteellinen analyysi tapahtuneesta ja saatiin kerättyä paljon palautetta niin pelaajilta kuin muiltakin ryhmän avainhenkilöiltä sekä tehtiin myös erittäin kattava pelianalyysi jossa käytettiin paljon tilastoja ja videomateriaalia apuna. Sen pohjalta on pyritty muokkaamaan arkipäivää ja harjoittelun sisältöä entisestään johdonmukaisemmaksi. Lisäksi otettiin ryhmän tavoitteen asettelun rinnalle vielä isommin pelaajien henkilökohtainen kehittäminen jossa pelaajat ovat yhdessä valmennuksen kanssa luoneet itselleen tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi kauden ajalle sekä myös kauemmaksi tulevaisuuteen. Iso tavoite on olla entistä sitoutuneempi päivittäiseen urheilijan elämään ja tehdä ratkaisuja urheilu edellä myös kentän ulkopuolella. Ryhmänä TPS haluaa olla monipuolisempi kuin ennen ja samalla löytää lisää tehokkuutta kaikkeen tekemiseensä.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Kauden jälkeen joukkueella on ollut kuukausi omatoimista harjoittelua, jossa jokainen on voinut suunnitella lomajaksonsa sinne sisälle. Samanlainen jakso on suunniteltu myös juhannuksen jälkeen. Lähtökohtaisesti uskon siihen, että urheilija on urheilija jokainen päivä uransa aikana ja progressiivinen kehittyminen vaatii urheilun pitämistä keskiössä
arjen valintoja tehdessä oltiin sitten OT-jaksolla tai sitten joukkueharjoituskaudella. Toki omatoimijaksolla harjoittelun voi rytmittää eri tavalla ja samalla mentaalipuoli saa  tarvittavaa lepoa ja virkistystä normaaliin arkeen verrattuna. Fyysisten ominaisuuksien kehittämisen osalta ollaan menty Tiina Laitala-Leinosen luomilla painotuksilla ja kevään ja kesän osalta lajiharjoittelu on kuormituksen osalta suunniteltu siihen täydentäväksi. OT-jaksolta palattua homma on kääntynyt toisin päin ja nyt pyritään ohjelmoimaan
fyysinen puoli niin että joukkuepelaamisen kehittyminen on turvattua liigakauden alkua silmällä pitäen.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Pyritty viemään suurempia kokonaisuuksia kerrallaan eteenpäin. Pyritään luomaan harjoiteltavasta asiasta pelinomaisia harjoitteita, jossa pystytään korostamaan juuri haluttuja nyansseja pelaamisen osalta. Sitten on tietyt muokatut tasavoimaiset peliharjoitteet, missä päästään näkemään haluttuja asioita valmennuksen kanssa. Käytetään paljon videota apuna myös harjoitustilanteissa. Tottakai keskialueen ylittäminen ja hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen + tilanteen jälkeen puolustaminen on asioita jotka vaativat jatkuvaa työtä. Ryhmän identiteetti on muuttunut vuosien varrella niin että nykyisin yhä useampi vastustaja lähestyy meitä vastaan passiivisemmin kuin ennen ja niinpä nuo mainitut asiat korostuvat entisestään.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?

Meillä on tiistaisin ja torstaisin identtiset harjoitusrakenteet, jolloin ohjelmassa on tunnin fysiikkaosio sekä tunnin lajiharjoitusosio. Maanantait ovat usein peliviikonloppujen jälkeen huoltavaa harjoittelua sisältävää treeniä sekä videopalavereita jossa käydään edellinen ottelu lävitse joko joukkue- tai viisikkotasolla. Keskiviikkona aamulla joukkueelle on tarjolla ohjattu henk.kohtainen taitoharjoitus, jonka lisäksi illalla on voimaharjoitus. Perjantai on otteluunvalmistava harjoitus jossa käydään taas videolta vastustaja lävitse ja keskitytään erikoistilanteisiin. Pelittömillä viikonloppuina myös lauantaina harjoitellaan aamuisin taitoa ja illalla fysiikkaa. Lajiaika on muusta ohjelmasta riippumatta aina 60 min ja oheisharjoittelun aika vaihtelee 45 minuutista 75 minuuttiin.

Yksittäisen lajiharjoituksen sisältö vaihtuu aina viikoittain.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?

Pelaamisessa täytyy olla selvät rakenteet, jotka auttavat pelaajia keskittymään koko ajan ensimmäisen sekunnin toimintaan tilanteiden syntyessä. Pelaajalla on oltava tietoisuus siitä mitä hän on tekemässä jotta energiaa ja aikaa ei kulu perusasioiden miettimiseen vaan hän pystyy pelaamaan identiteetin mukaista salibandya selkärangastaan.

Minulla itsellä ei ole tiukkaa raamia siitä millaista peliä juuri täydellisessä maailmassa joukkueeni pelaisi, vaan uskon että valinnat pelaamisen suhteen täytyy tehdä sitten kun tuntee ja tietää millaisia pelaajia on käytössä ja millaisessa ympäristössä toimitaan ja pelataan. Uskon että sopeutuvuus eri tilanteisiin on oma vahvuuteni valmentajana ja samalla myös Tepsin vahvuus joukkueena tulevalla kaudella.

Vastaajana päävalmentaja Jukka Ruotsalainen

ANALYYSI

TPS on mielenkiintoinen salibandyseura. Iso suomalainen yliopistokaupunki, sekä jo entuudestaan vahva seurabrändi eivät ole suomalaisen salibandyseuran perusasetuksia. Pitkän linjan laadukkaan työn myötä se on establoinut itsensä yhdeksi johtavista junioriseuroista. Kaiken lisäksi Kupittaalle ollaan saatu maan parhaat olosuhteet pelata lajia.

Hienoista puitteista huolimatta on miesten liigajoukkueesta hieman hankala saada kiinni siitä mitä se edustaa, tai mikä on sen suunta. TPS on noussut varsin nopeasti putoamiskurimuksesta vankaksi suorittajaksi runkosarjassa. Pudotuspeleissä tietynlaisen sympaattisen altavastaajan roolissa se on kyennyt luomaan ottelusarjojen ympärille myös pienimuotoisen hypen.

Viime kaudella sarjan kärkikastiin nousseelta ryhmältä odotettiin hieman enemmän ja puolivälierissä putoamista ruodittiin jälkikäteen hyvinkin valituin sanoin. Ajauduttiin hakemaan syyllisiä yksilöistä alkaen.

Yksilöistä käsin on lähdetty hakemaan parannusta tulevalle kaudelle. Siirtolistalta löytyy kovia vahvistuksia. Miko Kailiala ja Mikko Hautaniemi tekemään maaleja. Juuso Alin ja Niklas Niiranen taas estämään niitä. Janne Hoikkanen sen sijaan sopii viime vuosina rakennettuun peli-identiteettiin loistavasti. Paperilla TPS:n kokoonpano on vakuuttava.
Olosuhteet, juniorityö, seuran vakaa pohja ja kova miehistö ovat erinomaisia paloja palapeliin. Lopulta palapelin palat ovatkin hyvä tapa kuvata Palloseuraa. Palapeli -teema sopii myös liigajoukkueen viesintään. Puhutaan urheilullisuudesta, urheilijan arjesta, tuloksista ja tehoista. Hivenen epäselväksi kuitenkin jää kenelle puheet on kohdistettu ja mitä niillä halutaan viestiä.

Viime kausien nousu kärkikaartiin on perustunut vahvasti organisoituun pelaamiseen, jonka iso teema on ollut riskittömyys ja pitävä maalinestopeli. Se on ollut myrkyllinen vastustaja monille. Nousu viimeiselle askelmalle on kuitenkin jäänyt vielä tekemättä ja joukkueeseen satsaamisen perusteella voisi päätellä, että tulevalla kaudella se aiotaan ottaa.
Niin kovasti kuin joukkuetta onkin paperilla vahvistettu, ovat TPS:n pelilliset haasteet olleet hyökkäyspelaamisen organisoinnin kohdalla. Näin ollen herää kysymyksiä sen suhteen, kuinka johtopäätökset urheilullisuuden lisäämisestä ja urheilijan arjen korostamisesta vievät oikeaan suuntaan. Hyökkäyspelin parantaminen ei ole yhtä kuin parempien hyökkääjien hankkimista, vaikka luonnollisesti paremmat pelaajat lisäarvoa tuovatkin. Joukkueen harjoitusotteluissa kokeiltiin hyvin varioivia ketjukoostumuksia, jotka herättävät kysymyksiä sen suhteen, kuinka paljon harjoutuksissa on käytetty aikaa viisikkotason täsmätoimintojen ja pelaajien välisen kommunikaation parantamisen suhteen. Toisin sanoen, ollaanko Turussa tehty kaikki se, jolla maksimoidaan vahvemman kokoonpanon potentiaali kentällä.

Tulevan kauden sijoitus kulminoituu siihen, kykeneekö valmennusjohto vastaamaan aiemmilta kausilta tuttuihin pelillisiin ongelmiin. Mikäli vahvistuneen joukkueen potentiaali viisikkotason pallollisessa pelaamisessa saadaan maksimoitua, on TPS:llä oivat mahdollisuudet ottaa sen historian ensimmäinen mitali. Mikäli ongelmat pysyvät edelleen samoina, uhkaa turkulaisia jälleen jääminen lasikaton alle. Tähän mennessä nähdyn ja kuullun perusteella on vaikea tarjota automaattisesti vapauttavaa vastausta.

Sijoitus:
2.-3.

Mikael de Anna

Complex Floorballin Salibandyliigaennakko - Ylempi keskikasti

Kolmannessa osassa Complex Floorball julkaisee ylemmän keskikastin. Näin kuuden parhaan joukkueen osasto jaetaan vielä puoliksi. Tässä osastossa on joukkueita, jotka pystyvät onnistuessaan haastamaan liigan kärkeäkin - vähintään on odotettavissa playoff-paikka.

 

Nokian KrP

Nokian KrP ei vastannut kysymyksiimme.

ANALYYSI

Nokian KrP:sta ensimmäinen huomattava asia on se, miten seura on järkeistänyt pelaajahankintojaan takavuosista. KrP kiinnitti kesällä hyviä nuoria vahvistuksia: Joona Rantalan, Jonatan Kovasen, Tuukka Salon ja Aki Hietasen. Näissä hankinnoissa on huomionarvoista, että moni pelaajista on toisilleen ennalta tuttu. Rantala on pelannut edellä mainituista kaikkien kanssa ja etenkin Kovasen kanssa he ovat olleet jo junioriaikoina tutkapari. Yhdessä heiltä on alkavalla kaudella odotettavissa tehopisteitä mukava määrä. Kun joukkue on muutenkin pysynyt hyvin kasassa, on KrP:lla kasassa kaksi erittäin kovaa sekä kolmas laadukas viisikko.

Reissumieheksi viime kauden otsikoissa tituleerattu Jarmo Härmä muutti kesällä Tampereen seudulle ja pääsee näin useammin mukaan joukkueen arkeen. Se todennäköisesti nostaa päivittäisen tekemisen tasoa jo pelkästään sillä, että päävastuuta kantava valmentaja on enemmän paikalla harjoituksissa. Härmän tiimi halunnee panostaa hyökkäyspelin kehittämiseen, mutta suuret muutokset siinä vaativat aikaa, keskittymistä ja valmentajalähtöisempää harjoittelua. Kesällä seura on sosiaaliseen mediaan mainostanut, miten edustusjoukkue on harjoitellut monipuolisen urheilullisesti hiekkakuopilla ja nurmikentillä, eikä lajiharjoituksissa pelitapa-asioihin vielä kesäkuussa keskitytty. Viime kaudella pelaajat saivat ilmeisesti sopia keskenään kohtuullisen paljon pelillisistä asioita ja kolme viisikkoa pelasivat jokainen näkyvästi eri tavalla niin pallottomana kuin pallollisena. Tämä tekee joukkueen suoritustason myös herkemmäksi poissaoloille. 

Pitemmissä hyökkäyksissä KrP ei ole ollut erityisen hyvin organisoitu, vaikka ykkösviisikko pystyykin maaleja tekemään pitemmänkin pallonhallinnan jäljiltä. KrP:n hyökkäyspelin tehot painottunevat edelleen nopeampiin hyökkäyksiin ja pelaajajohtoiseen järjestäytymiseen. Uhkana kenties on, että viime kauden pelillinen konsepti koetaan niin toimivaksi, että kehittämisen osalta nojataan lähinnä hankittuihin vahvistuksiin ja tyydytään pelillisesti pieniin viilauksiin. Näätärokki puri vastustajiin hyvin viime kaudella, mutta nyt kilpailu kärjen tuntumassa on kovempaa. Henri Johanssonin viisikko joka tapauksessa tekee tuhojaan ja KrP:n kakkosviisikoltakin voidaan odottaa tasaista tulosta. Näädillä riittää nyt materiaalia hyvään kolmosviisikkoon, joka sekin rokottaa heikompia joukkueita.

Nähtäväksi jää, pystyvätkö näädät vakiinnuttamaan paikkansa liigan terävimmästä kärjestä. Päästettyjen maalien määrää on todennäköisesti saatava alas. Se vaatii paremman puolustamisen ohella laadukkaampia pitkiä hyökkäyksiä. Pelkällä näätärokilla peliä on vaikea kontrolloida. Vastaan asettuu alkavalla kaudella joukkueita, jotka ovat pallollisena aiempaa parempia pallollisena ja antavat vähemmän edullisia vastahyökkäystilanteita, sekä esimerkiksi vahvistunut SPV, joka viihtyy ilman palloa ja rankaisee vastustajan virheistä.

Sijoitus:
4.-6.

Antti Hänninen

 

SPV

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Epäonnistuimme jo joukkueen rakennusvaiheessa. Valitsimme lähtökohdaksi tiiviimmän ja meidän historiaa ajatellen kapeamman ringin, joka koitui kohtalokkaaksi etenkin kun loukkaantumiset tulivat vielä kuvaan mukaan. Kausi päättyi pettymykseen ja johtopäätöksiin, joiden pohjalta nyt ollaan liikkeellä leveällä ryhmällä ja tavoitellaan uutta tulemista.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Fysiikkaa, aktviivisuutta, joka tavalla urheilullisuuden nostamista. Huhtikuussa aloitimme ja tapahtumia on ollut 5-6/viikko. Lomaa olemme pitäneet yhteisharjoittelusta yhteensä n. kuukauden, mutta jaksotetusti.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Pallotonta pelaamista niin pallolla kuin ilman. Olemme olleet läpi kesän niin ulkona kuin salissa ja harjoittelu on läpi kesän menty fysiikan ehdoilla. 

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?

Lämmittely, aktivointi, harjoitus, jäähdyttely ja loppuverryttely. Lajiharkassa vielä palis alle.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
1. Salibandy on reagointipeli, joka vaatii poikkeuksellisen hyvää fysiikkaa. 
2. On tunnettava isot pallopelien lainalaisuudet riittävän hyvin ja  sovitettava niistä omaan ryhmään sopiva pelitapa. On monta tapaa voittaa.
3. Voittaminen vaatii aina uhrautumista. Loppu on joukkuepeliä.

Vastaajana päävalmentaja Tommy Koponen

ANALYYSI

Siinä missä monien joukkueiden kohdalla voidaan kysyä selkeän identiteetin perään, on Seinäjoella sen sijaan luotu todella selkeä ja tunnistettava sellainen. Se ei ole rajoittunut vain kentällä tapahtuvaan, vaan se seura huokuu sitä kautta linjan.

SPV on ollut 2010-luvun menestyneimpiä joukkueita. Peli on perustunut selkeälle pelilliselle konseptille. Vahva puolustus, rankaiseva vastaiskupelaaminen, sekä vahva panostus fysiikkaharjoitteluun ovat olleet ne pilarit, joiden varaan seuran arkkitehti Tommy Koponen on vuosien mittaan suunnitellut. Aika ajoin, kenties hieman ulkoistenkin muutospaineiden myötä Seinäjoella ollaan yritetty viedä lajia hieman monipuolisempaan suuntaan, mutta nämä eivät ole olleet täysin hallittuja askelia. Tälle kaudelle on ennakoitavissa paluu tutumpaan konseptiin, jonka myötä joukkue on hamuamassa takaisin kohti kärkisijoja.

Pelillisesti SPV ei lähde modernien trendivillitysten kanssa flirttailuun. Seinäjoella ollaankin rehellisesti mitä ollaan. Näkemyksiä ei peitellä, kuten Koposen puheet joukkueen harjoituskaudesta osoittavat. Tämä on adjektiivivalmennuksen ja lumoavien puheiden aikakaudella sekä raikas tuulahdus, että erittäin arvostettava taito. Koponen seisoo oman juttunsa takana selkä suorassa.

Hieman sekavahkon viime kauden jälkeen Peliveljet ovat tehneet selkeitä johtopäätöksiä, ja jonka tukena toisaalta on jo mittava kokemus menneistä kausista. SPV:n pelitavalle maalivahti on elimellisen tärkeässä asemassa. Viime kauden haasteisiin tällä osa-alueella on vastattu hankkimalla maajoukkuemaalivahti Eero Kosonen, sekä Rasmus Hasu. Torjuntakykyjen lisäksi Kosonen sopii vahvan heittokätensä myötä erinomaisesti joukkueeseen istutettuun vastaiskupelaamiseen.

Kenttäpelaajien puolella kauan jatkaneeseen ydinrunkoon on saatu lisättyä mielenkiintoisia palasia. Petri Hakonen uusvanhana hankintana on hyvä lisäys ja muutkin tulijat sopivat pelaajaprofiililtaan juuri SPV:hen. Näin ollen sopeutuminen kulkenee nopeamman, joukkueen ollen jo varhaisessa vaiheessa halutun näköinen.

SPV tulee siis ilmeisesti palaamaan vanhaan selkeään pelitapaansa, jossa erinomaisella maalivahtipelillä vuorattu puolustus tarjoaa etenkin naiivisti hyökkäämistään lähestyviä joukkueita vastaan runsaasti mahdollisuuksia vastaiskuihin. Kyse ei ole inhorealistisesta lähestymisestä, vaan siitä, että tämä on yksinkertaisesti tehokas tapa pelata vielä 2018- vuoden salibandyliigassa. Lopulta vain harvalla joukkueella on pitkälle viedyt pelilliset keinot murentaa SPV:n pallotonta peliä. Tätä kautta itse asiassa voidaan katsoa myös laajemmin salibandyliigan joukkueiden pallollisen pelaamisen kehittämistä, nimittäin löyhästi organisoidut joukkueet paljastuvat SPV:n pallottoman pelin edessä.

Tuleva kausi voidaankin siis nähdä Koposenkin alleviivaamana uutena tulemisena. Uhkakuvia kuitenkin on. Vaikka joukkueen materiaali on leveämpi, on mielenkiintoista nähdä minkälaisilla toimenpiteillä on varmistettu, ettei avainpelaajien pitkäaikaisia loukkaantumisia tulisi entisten kausien malliin. Vuosien aikana fysiikkaharjoitteluun on panostettu paljon, mutta kuinka paljon tätä ruuvia voidaan vielä kiristää? Onko fyysisen harjoittelun kuormalla nähty yhteyksiä avainpelaajien loukkaantumisiin, vai istuuko syytetyn penkillä edelleen värikkäisiin vaatteisiin pukeutunut hahmo nimeltä ”Tuuri”.

Tullaan lopulta siihen, kuinka ison kompromissin SPV joutuu tekemään identiteettinsä kanssa. Mikäli tämä ei ole iso, pelataan Seinäjoella tulevalla kaudella aina mitaleista asti.

Sijoitus:
4.-6.

Mikael de Anna

 

EräViikingit

EräViikingit eivät vastanneet kysymyksiimme

ANALYYSI

EräViikingit lähtivät edelliskauteen todella haastavista asetelmista muuttuneen valmennuksen ja suhteellisen kokemattoman joukkueen vuoksi. Siihen nähden runkosarjan kolmatta sijaa voidaan pitää hyvänä suorituksena.

Tulevaa kautta voidaan pitää vähintään yhtä haastavana, kun pelaajaliikenne on edelleen ollut lähinnä joukkueesta ulospäin. Miko Kailiala vei mukanaan järjettömän määrän maaliherkkyyttä sekä johtajuutta, eikä tilannetta helpota Miska Mäkisen, Tuomas Iiskolan, Mikko Sipilän ja Ilkka Kosken menetykset. Tulijapuolella Perttu Puska ja Janne Hyvönen ovat arvokkaita paluumuuttajia, mutta lähteneiden pelaajien jättämää aukkoa he eivät korvaa.

Näin ollen helsinkiläiset joutuvat toista kautta putkeen aloittamaan viisikoiden yhteispelin kehittämisen lähes alusta, mikä näkynee varsinkin alkukaudella pistemenetyksinä. Uusien pelaajien sopeutuminen joukkueen pelitapaan ja liigavauhtiin ottaa aikaa, joten varsinkin kauden alkua ajatellen kesän harjoittelu nousee suureen arvoon.

Organisaation suurimpana haasteena on edelleen seurafuusion tuoma identiteetin puute. Se näkyy ulospäin monella eri tavalla. Maailman suurimman seuran tavoite on kunnianhimoinen ja hieno, mutta se ei itsessään merkitse mitään, jos tuote on muovinen. Merkityksellisyyden luominen seuraan on edelleen pahasti kesken. Jo pelkistä yleisömääristä voidaan päätellä, että seura ei sen numeraalisesta koosta huolimatta kosketa oikein edes omia jäseniään.

Siinä missä Tapanilan Erällä tai SSV:llä oli selkeä pelillinen identiteetti, sitä on vaikea löytää EräViikingeistä. Seuran alkutaipaleella tämä on toki inhimillistäkin ja asian eteen tehtäneen jatkuvasti töitä. Siinä missä pahimmat haastajat ratsastavat vahvasti oman pelitavan aallonharjalla SPV etunenässä, helsinkiläisten on hyvin vaikea unelmoida jackpotista keväällä.

EräViikingeillä on kaikesta huolimatta edelleen laadukas joukkue liigatasolle. Menetyksistä huolimatta Eräviikingit saa kokoon kolme laadukasta viisikkoa, jonka lisäksi viisikoiden kesken ei ole nähtävissä hierarkian suhteen ristiriitoja. Kokeneen kaartin takana on nyt hyvä mahdollisuus kasvattaa tulevaisuuden vastunuunkantajia, joiden tausta uudessa seurassa selkeästi pidempi. Joukkueen valmennus on niin kokenut, että mitään floppikautta on turha odottaa. Mika Ahosen johtama joukkue luottaa tulevalla kaudellakin pelitavassaan pallonhallintaan ja kerryttää pistepottia kauden aikana varmasti playoffeihin riittävään, tasaiseen tahtiin.

Joukkueesta löytyy edelleen riittävästi rutinoituneita pelaajia Jani Kukkolan johdolla, jonka vuoksi joukkueen sisäinen vaatimustaso on kohdallaan. Runkosarjassa joukkue on edelleen kuuden parhaan joukossa, mutta uuden luominen ottaa aikaa ja siksi helsinkiläisillä saattaa olla tiedossa lyhyt kevät.

Sijoitus:
4.-6.

Miika Peltonen

Complex Floorballin Salibandyliigaennakko - Alempi keskikasti

Laskimme alempaan keskikastiin kuuluviksi joukkueet sijoilla 7-9 sekä osin julkaisuteknisistä syistä sijan 10, joka olisi voinut kuulua myös ensimmäiseen osaan ennakosta. Samoin keskikastin osalta ennustaminen on hankalaa ja itseasiassa sijat 2-7 voisivat olla oma ryhmänsä. Nähdäksemme 6-7 playoff-joukkueista on helppo arvata, mutta viimeisestä playoff-paikasta käydään kova kilpailu, jossa todennäköisesti mukana ovat tämän osion joukkueet.

 

LASB

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Emme onnistuneet viime kaudella tavoitteessamme playoff-paikan saavuttamiseksi. Itse peliä saimme vietyä haluamaamme suuntaan. Keskityimme viime kaudella pallollisen pelitavan kehittämiseen, painottaen suoraa hyökkäämistä organisoitua viisikkoa vastaan.

Joukkue on määrittänyt tavoitteeksi playoff-paikan. Jatkamme pelitavan kehittämistä edellisen kauden pohjalle. Pyrimme harjoittamaan enemmän murto- ja ratkaisumalleja maalintekotilanteisiin, sekä ratkaisupaikkojen parempaa tunnistamista.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Olemme menneet lajiharjoittelupainotteisesti, henkilökohtainen taito osana viisikkoa painopisteenä. Oheisharjoittelussa nopeusominaisuudet ovat olleet pääteemana.

Pidimme neljän viikon omatoimisen harjoittelujakson kesällä, jolloin oli myös tarjolla yhteisisä harjoituksia. Ennen omatoimijaksoa harjoittelimme neljästi yhdessä ja kahdesti omatoimisesti. Alkukesän jaksosyklitys oli 3+1 (kova viikko/kevyt viikko) ja omatoimijakson jälkeen siirryimme 2+1 jaksotukseen. Omatoimijakson jälkeen yhteisiä tapahtumia on ollut 4-5 viikossa ja 1-2 omatoimista.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Olemme painottaneet suoraa hyökkäämistä organisoitua viisikkoa vastaan. Harjoitustapahtumat ovat vahvasti teemoitettuja pääteemaan ja aliteemoihin. Pyrimme kuljettamaan punaisen langan harjoituksen ensimmäiseltä minuutilta loppuun asti näiden teemojen kehyksessä. Aliteemat koskevat yleisesti osataktisia hetkiä, esim. suoran hyökkäämisen jokin ratkaisumalli (spottipelaaminen). Tavoitteena on luoda viisikolle kollektiiviset vaistot, jolloin pelin muuttuviin tilanteisiin osataan reagoida viisikkotasolla automaattisesti.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Lajiharjoituksessa on yleensä oheisharjoittelu-/lämmittelyosio. Tämän jälkeen lajiharjoituspalaveri, jossa käydään harjoituksen tavoitteet läpi, sekä avainharjoitteiden painotukset. Harjoitus harjoitteineen on myös pelaajien nähtävillä ennen tapahtumaa.

Perus lajiharjoitus yksinkertaistettuna koostuu normaalisti noin 10-15 minuutin taito-osiosta. Tämän jälkeen maalivahtilämpö, osataktiikka ja sen vieminen viisikkotasolle.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Hallitse palloa, sillä hallitset pelin virtausta, paras tapa puolustaa.
Selkeät rakenteet tukevat viisikon pelaamista, hyvä puolustusrakenne tukee hyökkäyspelaamista ja päinvastoin.
Molemmat tilanteenvaihdot ovat oleellisimmat hetket tuloksenteossa.

Vastaajana päävalmentaja Teemu Varis

ANALYYSI
Viime kaudella lahtelaisten ruoriin astunut Teemu Varis uudisti oranssien pelitavan totaalisesti, eikä vanhasta ole jäljellä juuri mitään. Muutos on osoittautunut varsin toimivaksi ja parhaimmillaan joukkue pystyi hallitsemaan pallolla pitkiä jaksoja myös kärkijoukkueita vastaan. Niukasti pudotuspeleistä ulos pullahtamista voidaan monella tapaa pitää silti onnistumisena suhteessa pelaajamateriaaliin. Varsinkin puolustuspää on kaivannut pallollista osaamista.

LASBin pelaajarunko on Justus Kainulaisen lähdöstä huolimatta vain vahvistunut ja mikä tärkeintä, leveyttä löytyy edelliskautta enemmän. Lahtelaisten pallonhallinnan kautta pelaaminen asettaa varsinkin juuri puolustajille korkeat osaamisen standardit ja viime kauden suurimpana ongelmana näyttäytyikin puolustuksen kapeus, josta ei löytynyt riittävästi osaamista kunnianhimoisen pelitavan toteuttamiseen. Varsinkin Miska Mäkisen naaraaminen EräViikingeistä oli tätä osa-aluetta ajatellen nappihankinta.

Kuten yltä voi lukea, on Lahdessa jatkettu viime kaudella aloitettua prosessia edelleen vahvasti pelin ehdoilla. Tämä antaa nuorelle ja kokemattomalle ryhmälle tarvittavaa taktista ja pelitavallista etua suuriin nähden. Selkeä ja fiksu pelitapa helpottaa pelaajien sopeutumista pelissä muuttuviin tilanteisiin. Vahva yhteinen kieli mahdollistaa sen, että lahtelaiset taistelevat illasta toiseen tasapäisesti sarjapisteistä jopa kärkijoukkueita vastaan.

Haasteena joukkueella on edelleen pelitavan vaatima maltti. Pallon hallitseminen ja sen kärsivällinen kierrättäminen avaa ennemmin tai myöhemmin halutut välit puolustavan viisikkoon, mutta varsinkin matalalta puolustavia joukkueita vastaan se vaatii nöyryyttä pysyä suunnitelmassa. Harjoitusotteluissa on ollut nähtävissä edelleen, että ajoittain haastoja tehdään pallon kanssa mahdottomiin väleihin. Näistä tilanteista vastustaja rokottaa lahtelaisia myös tulevalla kaudella.

Toinen selkeä mittari tulee niin ikään matalalta puolustavia joukkueita vastaan. Suoria hyökkäyksiä ja murtotilanteita harjoitellut ryhmä ei pääse matalalta puolustavia vastaan suorista hyökkäyksistä kovin helposti maalintekotilanteeseen, jolloin LASB on pakotettu siirtymään hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen. Yksi avainkysymyksistä saattaakin olla, kuinka pitkälle lahtelaiset ovat saaneet jalostettua hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen rakenteet. Tiiviitä busseja tai mökkejä vastaan tämä testataan toden teolla.

Viime kauden alla avoimesti naureskeltiin LASBin valmentajavalinnalle, mutta ei naurata enää. Pedantiksi “haukuttu” Varis on luonut joukkueelle selkeän pelillisen identiteetin ja saanut kasvatettua seuran imua varsinkin nuorten pelaajien kohdalla. Vaikeuksia on odotettavissa vastaiskuja kärkkyviä laadukkaita joukkueita vastaan, mutta avoimemmissa peleissä sarjapisteitä pudonnee tasaiseen tahtiin. Vahvistuneelle ryhmälle voi povata hyviä mahdollisuuksia pudotuspelipaikkaan. LASB voi jopa olla kauden positiivinen yllättäjä.

Sijoitus:
Taistelee viimeisistä playoff-paikoista, sijoitus 7-9.

Miika Peltonen

 

Happee

Happee ei vastannut kysymyksiimme

ANALYYSI
Viime kaudet liigan kärkikahinoissa viettänyt Happee suoritti pienoisen yllätyksen selviytymällä aina Supefinaaliin asti. Etenkin Seppo Pulkkisen siirtyminen sivuun valmennuksesta oli erittäin suuri muutos. Toisaalta edellisen kauden hieman sekava tilanne kärkijoukkueiden osalta yhdistettynä Happeen pitkään yhdessä olleen ryhmän rutiiniin antoi tälle hyvän mahdollisuuden.

Tulevalle kaudelle joukkue on kuitenkin muuttunut melko suuresti. Kun katsotaan joukkueen pelitapaa vasten, ovat Jonne Junkkarisen ja Otto Tikan menetykset eittämättä merkittäviä. Lisäksi joukkueen ydinryhmästä poistui monia muita tärkeitä pelaajia, kuten Kaapo Savinainen, Asko Huisman, sekä Topi Kuosmanen.

Tulopuolella Happee puhutti salibandy-yhteisöä aina kansainvälisestikin hankkimalla Mika Kohosen pelaamaan vielä kaudeksi kotiseuraansa. Mikko Immosen tulo Sveitsistä on myös joukkueelle merkittävä lisä, sillä hyökkäysten päättäjänä hän sopii ryhmään hyvin.

Joukkueen kärki Jami Mannisen ohella on edelleen terävä - erityisesti jos Peter Kotilainen palaa aiempien kausiensa kuntoon. Nyt pörssejä tarvittaisiin taas tasaiseen tahtiin. Toisaalta koetut muutokset avaavat mahdollisesti muutamalle lupaavalle juniorille paikkoja nousta esiin. Se itse asiassa on Happeen menneisyyteen ja joukkueen runkoa vasten peilaten merkittävä asia, sillä vahva paikallisuusaste on joukkueelle ollut aina merkittävä tekijä. Siinä missä nykymenestyksen rungon muodostava vahva sukupolvi on tietyn aikaikkunan sisällä poistumassa, olisi erittäin tärkeää nostaa taustalta hiljalleen uusia vastuunkantajia.

Happeen peli perustuu hyvin vahvasti epäorganisoitujen tilanteiden vahvaan ratkaisukykyyn. Joukkue kykenee hyvin nopeasti kaaoksen keskellä organisoitumaan vaaralliseen hyökkäykseen. Tähän heillä riittää pelitaitavia pelaajia, jotka ovat kasvaneet kyseiseen pelityyliin jo kenties ihan harjoitusolosuhteidenkin kautta. Toisaalta heille ominainen pelitapa on yhä hauraampi, mitä enemmän joukkueet kykenevät organisoimaan ja strukturoimaan pelaamistaan. Pahin uhkakuva on siinä, että joukkue joutuu itselleen edullisen aseman vuoksi luomaan peliin kaaosta. Harjoitteluprosessi tätä kohden on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Happee pelasi viime kaudella tuloksiensa ohella melko ailahtelevan ja jopa myrskyisän kauden. Pelin ylä- ja alarekisterin välinen skaala oli melko laaja ja nämä uhkakuvat ovat edessä tulevaakin kautta ajatellen. Tietynlaiselle luomupelaamiselle perustuva pelaaminen on hyvin altis monenlaisille vaikutteille, sillä yhtä selkeää ja dogmaattista, vaikeiden hetkien yli kannattelevaa rakennetta ei ole kovin selkeästi nähtävissä. Tässä kohtaa katseita kääntyy Mika Kohosen suuntaan. Kykeneekö hän tuomaan stabiliteettia joukkueen pukukoppiin ja sitä kautta tuomaan pelaamiseen jotain. Kolikon kääntöpuolena on se, kuinka paljon joukkue joutuu sopeutumaan Kohosen pelaamiselle. Happeen hirvirytkettä kun on hankala yhdistää Kohosen pelaajaprofiiliin.

Koska kilpailu kärkiryhmässä on viime vuoden jälkeen merkittävästi vahvistunut, on Happee mahdollisesti yksi kauden ns. Negatiivisistä yllättäjistä. Näiden skenaarioiden edessä kysytään valmennusjohdolta vahvaa pelitavallista johtajuutta. Se, löytyykö sitä, määrittää paljon Happeen tulevan kauden sijoitusta

Sijoitus:
Taistelee playoffeista ulos pullahtamista vastaan, sijoitus 7-9.

Mikael de Anna 

 

Indians

Indians ei vastannut kysymyksiimme

ANALYYSI
Heimon kohdalla olisi helppo sanoa, että Heikki Iiskolan ja Santeri Toropaisen menetys on yksinkertaisesti liikaa, mutta toisaalta joukkue on ollut jo usean kauden ajan liigan vahvimman pelillisen prosessin aallonharjalla. Iiskolaa ja Toropaista ei toisin sanoen edes tarvitse korvata, koska Indiansilla on kyky korvata menetetyt pelaajat uusilla vahvan pelillisen identiteetin turvin.

Eikä joukkue ole menetyksien jälkeenkään heikko. Siitä pitää huolen Valtteri Kainulainen, jota voidaan pitää yhtenä liigakenttien parhaana pelaajana. Säestäjinä löytyy Aaro Astalan ja Otto Lehkosuon tasoisia pelimiehiä unohtamatta divarissa hurjaa jälkeä tehnyttä Kevin Nylundia, joka voi olla koko kauden jokerikortti liigassa. Indiansin joukkueesta löytyy edelleen tarvittava määrä laatua.

Joukkue on pelannut menneillä kausilla vahvasti pallonhallinnan kautta, eikä pelillinen identiteetti ole harjoituspelien perusteella muuttunut. Mikko Laurikaisen valmentama ryhmä välttää viimeiseen asti pallosta luopumista ja se tuottaa yleensä ajan kanssa vastustaja viisikon väleihin ratkaisevat aukot. Kärsivällinen kierrättäminen ja pitkät pallorallit tulevat ensi kaudellakin tuottamaan vastustajalle erittäin vaikeita hetkiä, kun varsinaiseen prässipeliin pääseminen espoolaisia vastaan on vaikeaa.

Selkeitä vaikeuksia joukkue koki harjoitusottelussa LASBia vastaan, kun vastassa oli toinen pitkiin palloralleihin luottava joukkue. Haasteeksi muodostuukin ottelut, joissa espoolaiset ovat pakotettuja puolustamaan pitkiä aikoja. Tämä tekee Indiansista myös toisaalta haastavan vastustajan, koska on päätettävä lähestyykö ottelua matalalta puolustaen vai pallonhallinnan kautta. Mikäli eväitä pallolla pelaamiseen ei ole, on Indiansia vaikea voittaa.

Espoolaiset kisaavat LASBin kanssa tasapäisesti viimeisestä pudotuspelipaikasta, mutta kärjen kapeus pudottaa Indiansin kevään pelien ulkopuolelle.

Sijoitus:
Taistelee viimeisistä playoff-paikoista, sijoitus 7-9.

Miika Peltonen 

 

Steelers

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Viime kaudella ei saatu joukkueesta kaikkea potentiaalia irti. Keväästä asti ollaan pyritty parantamaan jokaista osa-aluetta. Tavoite on parantaa arjessa pieniä asioita pikku hiljaa.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Harjoittelussa ollaan pyritty salin ja fysiikan osalta panostettu monipuoliseen harjoitteluun. Joukkueella on ollut 4-5 harjoitusta viikossa, joista osa on ollut ohjattua ja osa omatoimista harjoittelua. Lomaa pidimme pienissä pätkissä noin kolme viikkoa.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Pelityyliä olemme pyrkineet viemään aktiivisempaan suuntaan joka osa-alueella. Haluamme olla aktiivisia pallollisena ja pallottomana.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Huolelliset alkuveryttelyt fysiikkavalmentajien suunnitelman mukaan, jonka jälkeen lajiharjoituksessa päivän tai viikon teeman vieminen läpi 1h-1.30h. Lopuksi loppuveryttelyt.
Yksittäisen harjoituksen rakenne riippuu siitä, mitä viikko- ja harjoitussuunnitelma pitää sisällään.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Hallitse pallolla
Hallitse pallottomana
Muista nauttia ja kehity pelaajana sekä ihmisenä

Vastaaja päävalmentaja Petri Kemppainen

ANALYYSI
Steelers oli kahden vuoden ajan pelitavallisesti kenties koko sarjan suurimpia pettymyksiä. Apu haettiin läheltä, kun Hämeenlinnassa suuresti pidetty Petri Kemppainen astui kesän alussa teräsmiesten ruoriin. Kemppainen tuo ryhmään kaivattua jämäkkyyttä ja samaan aikaan hän on taitava luomaan joukkueeseen positiivisen ilmapiirin.

Aiempina kausina Steelersillä on ollut joitakin kokeneita pelaajia, jotka ovat miettineet pitkään jatkoaan ja saaneet lopulta palata ryhmään vielä kesken kaudenkin. Tälle kaudelle ryhmä on lyöty lukkoon ajoissa, mikä osaltaan helpottaa viisikon yhteisen sävelen löytymistä kentällä. Kolikon kääntöpuolena voidaan pitää samalla joukkueen nuorentumista, mikä aiheuttaa kauden aikana varmasti haastetta liigavauhtiin tottumisessa.

Oikeana ratkaisuna kesän kannalta voidaan pitää sitä, että joukkue on lisännyt lajiharjoittelun määrää kesän aikana. Pelitavallisesti Kemppainen osaa organisoida puolustuspelaamisen edelliskautta tiiviimmäksi, mikä saattaa osaltaan tukea joukkueen pallollista pelaamista.

Vaikka Steelersin pelaaminen tulevalla kaudella on varmasti ryhdikkäämpää, se kärsii silti osittain samoista ongelmista kuin edellisilläkin kausilla. Täsmällinen hyökkäyspelin  rakenne puuttuu, eikä "aktiivisuus" pallollisessa pelissä sinänsä ole positiivinen asia ellei se ole tarkoituksenmukaista. Sen vuoksi negatiiviset tilanteenvaihdot heikossa viisikon tasapainossa tulevat näkymään edelleen vastustajan maalisarakkeessa.

Ville Lastikka, Nico Jonaeson ja Santtu Pohjonen pitävät huolen siitä, että Hämeenlinnassa ei tarvitse pelätä sarjapaikan puolesta. Akilleen kantapääksi muodostunee pallollisen pelaamisen organisointi, jonka osaajaa kaupungista ei löydy. Siksi pudotuspelipaikka jää haaveeksi.

Sijoitus:
Taistelee putoamiskarsintoja vastaan, sijoitus 10.

Miika Peltonen

Complex Floorballin Salibandyliigaennakko - Putoamistaistelu

Salibandyliiga on tällä(kin) kaudella jakaantunut muutamaan kastiin - on kotiedusta taistelevat, pudotuspeliviivakamppailu sekä sitten ehkä se kaikkein raadollisin taisto, eli taistelu 11. sijasta, joka takaa suoran säilymisen. Complex Floorball näkee tämän kamppailun neljän joukkueen kauppana.

 

Welhot

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Viime kaudella meille tehtiin tilastojen perusteella liikaa maaleja keskialueen ja puolustusalueen käännöistä. Tämän perusteella tavoitteena on ollut kehittää pallollista osaamista: havainnointia, pallonhallintaa ja 2. roolissa pelaamista. Tätä kautta saamme toivottavasti pudotettua päästettyjen maalien odottamaa. Itse onnistuimme viime kaudella tilastojen perusteella luomaan enemmän maaleja hyökkäysalueen hyökkäyspelissä verrattuna vastustajiin ja tätä osa-aluetta haluamme kehittää entisestään.

Pelaajille kauden jälkeen tehdyn kyselyn perusteella emme pystyneet antamaan viime kaudella tarpeeksi henkilökohtaista palautetta pelaajille, joten siihen olemme pyrkineet löytämään paremmat työkalut tälle kaudelle.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Harjoittelu aloitettiin toukokuun alussa ja heinäkuussa pidettiin kolmen viikon omatoiminen jakso. Lomaa ei ole ollut. Toukokuusta heinäkuun alkuun meillä oli ohjatusti kaksi laji- ja kolme fysiikkaharjoitusta + yksi omatoiminen harjoitus. Tämän jälkeen kolme lajia ja kaksi fysiikka ohjatusti + yksi vapaaehtoinen aamulaji. Pelillisesti ja fyysisesti painopisteet ovat vaihdelleet jakson mukaan.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
PK1 -kaudella keskityimme pelillisesti kääntöpeliin ja KVK:lla pääpaino on ollut avauspelaamisessa. Olemme harjoitelleet näitä asioita harjoituksissa. Myös videot ovatolleet käytössä opetuksen apuna.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
30-45min fysiikka/palaveri, 90min laji ja 15min loppuverryttely.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
1. Nauti oppimisesta
2. Luota siihen suunnitelmaan ja suuntaan, jonka olet valinnut. Osaa kuitenkin tarvittaessa reagoida.
3. Suunnittele, toteuta, analysoi. Mikro- ja makrotasolla.

Vastaajana päävalmentaja Janne Kainulainen

ANALYYSI
Welhot on pitkäjänteisen prosessin myötä ottanut itselleen Itäisen Suomen liigasalibandyn lipunkantajan roolin. Seurassa on useamman vuoden ajan tehty hyvää työtä ja valmentajienkin suhteen ollaan oltu linjakkaita. Siinä missä maantiede on tietyllä tavallaan haastava ja junioripohjakaan ei ole vahvinta sorttia, on Welhoissa osattu panostaa olennaisiin asioihin.

Viime kaudella liigassa debytoinut ja ennakkokaavailut sivuuttanut Welhot on tällä kaudella kuitenkin hieman uudenlaisen tilanteen edessä. Nousu Divariin tapahtui vahvalla materiaalilla. Viime kaudella joukkue kykeni säilymään heikentyneelläkin joukkueella sarjassa suoraan, mitä moni ei ennakkoon olisi uskonut. Etenkin alkukaudesta kuopiolaiset kykenivät keräämään hyvin pisteitä, jotka kantoivat aina keväälle asti. Vaikka näitä usein halutaan pukea joukkueen alkuhuuman mystiikan kaapuihin, olivat kerätyt pisteet ennen kaikkea ansiokkaan valmistautumisen tuotosta.

Divarissa Welhoilla oli nähtävissä struktuuria ja organisointia pelin rakentelun vaiheessa, ja tästä on myös liigassa pieniä viitteitä. Liigan ja divarin välillä on kuitenkin eroa vastustajien puolustuspelin organisoinnin ja etenkin vastaiskuvalmiuden kohdalla, joten tässä valossa Kainulaisen johtopäätökset pelin kehityskohteista ovat loogisia.

Tässä yhteydessä puhutaan kuitenkin salibandyliigan yleisestä haasteesta, joten Welhojen kohdalla herää kysymys siitä, mikä lopulta on heidän kilpailuetunsa. Etenkin siinä valossa, että joukkueesta on Rautiasten mukana siirtynyt Sveitsiin 60 tehopistettä. Onko pallollista peliä lähestytty riittävän dogmaattisesti, jotta se tuottaisi edelleen edun - vai onko kesän kiireiden kohdalla pyritty parantamaan vähän kaikkea. Kuinka paljon esimerkiksi fysiikkaharjoitteluun pohjaava jaksotus ohjaa tekemistä suhteessa pelitavan kehittämiseen. On toki luonnollista, että peliä pyritään kehittämään joka osa-alueella, mutta varsinkin mainitun pelin vaiheen kehittämisessä puhutaan niin isosta ja haastavasta asiasta, että kompromisseja on vaikeita mahduttaa.

Welhojen kohdalla on kyseessä suhteellisen tärkeä kausi. Maantieteellisesti seura on tietynlaisessa pussissa eikä juniorituotanto tarjoa vakavaraista, tulevaisuutta takaavaa pohjaa. Ollaan sellaisten kysymysten äärellä, että olisi määriteltävä myös laajemmassa kuvassa mitä halutaan olla. Mikä on Welhojen maksimi tällä kaudella ja mitä se voisi jonain päivänä olla.

Tässä valossa Welhojen tulevan kauden kamppailu putoamista vastaan on myös identiteetin kannalta tietyllä tapaa määrittävä tekijä. Welhot piti viime kaudella liigassa selkeä identiteetti. Pysyykö se tiukentuneessa putoamistaistelussa siinä kiinni, ja jos ei, mikä on sen mahdollinen hinta tulevaisuudessa?

Oikaisu: Editoimme ensimmäistä liigakautta koskevaa kohtaa. Welhojen joukkue itseasiassa heikkeni ja heiltä lähti 11 pelaajaa liiganousun jälkeen. Alunperin kirjoitimme "suhteellisen samalla kokoonpanolla".

Sijoitus:
Taistelee suorasta säilymisestä, sijat 11-14.

Mikael de Anna

 

Karhut

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Viime kaudella en ollut joukkueen mukana, mutta läheltä seuranneena. Joukkue sai henkisen lukon auki vaikean alkukauden jälkeen ja se siivitti joukkueen hurmosmaiseen tilaan ja sarjanousuun. Tulevat tavoitteet on asetettu pidemmälle kuin kauden loppuun. Suunnitelma on rakennettu viiden vuoden päähän ja ensimmäinen askel on toki sarjapaikan säilyminen.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Kesän pääpainona on ollut nopeus ja voima, joita tehty uuden fysiikkavalmentajan opastuksella. Näitä asioita on pyritty tuomaan myös lajiharjoitteluun. Loppukesästä ollaan pureuduttu enemmän viisikkopeliin. Kesällä pelaajilla on viikonloput ollut vapaat, muuten toimintaa on joka päivä. Poislukien elokuun harkkapelit.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Pelitapa muuttuu enemmän pallollisempaan suuntaan, mutta muutos tuodaan vähitellen. Pallottoman pelin kautta lähdetty liikkeelle. Asioita käydään läpi lajiharjoituksissa, peleissä sekä videoiden kautta.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Normaali harjoitus: 1. Alkuverryttely, 2. lajitaito/ nopeus, 3. Teeman mukaisesti peliosuus (esim menneellä viikolla kääntöpelaaminen) 4. Loppupeli, 5. Loppuverryttely. 

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Intohimo, Pelaajalähtöinen, Rohkeus

Vastaajana päävalmentaja Mikko Lehti.

ANALYYSI
Karhuilla on takanaan pitkä kasvutarina. Osa pelaajista on ollut mukana jo muutama vuosi sitten, kun porilaisryhmä vajosi kakkosdivariin. Divarissa joukkue on edennyt askel askeleelta kohti kärkeä. Kaudella 16-17 se pelasi Divarin finaalissa ja oli monella tapaa jopa liigaan nousseita Welhoja edellä. Siinä missä toinen satakuntalaisjoukkue, liigasta pudonnut SalBa on ollut hyvin riippuvainen ulkopaikkakuntalaisista avuista, Karhut on vahvasti porilainen joukkue.

Vaikka Karhut on noussut askel askeleelta kohti Salibandyliigaa, sen mennyt liiganousuun päättynyt kausi oli kaikkea muuta kuin loogisen valmennusprosessin tulos. Kauteen mahtui vajoaminen jo playout -sijojen tuntumaan, valmentajapotkut, vasta pari kierrosta ennen runkosarjan päätöstä varmistunut pudotuspelipaikka ja lopulta hurmoksellinen vire kevään tosipeleissä. Karhut laittoi nippuun ensin Nurmon Jymyn, sen jälkeen runkosarjan voittaja NST:n ja lopuksi vielä Loviisan Torin. 

Karhujen vahvuus Divarissa on ollut sen pelitaitava ja hyvin vahvasti seuraan kiinnittynyt, yhtenäinen pelaajisto. Karhut on ennen kaikkea pelureiden joukkue. Sen lisäksi, vaikka joukkue on keski-iältään nuori, kokenut osasto on nähnyt liigaympyröitä aiemminkin ja lisäksi nuoriso-osasto on pelannut aikuisten pääsarjatasolla jo pidemmän aikaa. 

Haasteitakin tulee piisaamaan ja niistä suurimmat ovat nimenomaan pelillisiä. Divarissa Karhut oli parhaimmillaan peleissä, joissa syntyi paljon epäorganisoituja tilanteita. Näissä tilanteissa Karhujen pelitaitoiset pelaajat olivat parhaimmillaan päästessään haastamaan isossa tilassa. Parilla viime divarikaudellaan Karhut on pelannut erittäin miesorientoituneella puolustuspelitavalla, joka jo itsessään tuottaa jatkuvasti epäorganisoituja hetkiä. On oletettavaa, että harjoituksissa on näitä tilanteita tullut vastaan jatkuvasti ja sen myötä loogista, että Karhut on näillä hetkillä ollut vahvimmillaan. 

Tähän liittyy myös Karhujen suurimmat pelilliset haasteet. Karhujen pelaajamateriaali oli Divarin ehdotonta kärkipäätä, mutta se ei ole sitä Salibandyliigassa. Siinä missä epäorganisoituneet hetket olivat Karhujen etu sarjaporrasta alempana, sitä ne harvoin tulevat olemaan liigassa. Mikäli Karhut päästää pelin “virtailemaan” päästä päähän taitotasoltaan sekä kokemukseltaan kovempia liigaryhmiä vastaan, on odotettavissa vaikeuksia ja värikkäitä tappioita. Samaan aikaan tässä on tuoreen, nuoren ja kokemattoman päävalmentaja Mikko Lehden suuri dilemma. Lehti on tehnyt oikeansuuntaisia havaintoja Karhujen tulevista haasteista, mutta toinen asia on miten muutosprosessi saadaan vietyä läpi. Siinä missä epäorganisoituneet hetket tulevat olemaan Karhujen kannalta Salibandyliigassa vältettävä asia ja uhka, ne ovat olleet juuri se vahvuus, mikä on tehnyt Karhuista liigajoukkueen. Mikäli joukkuetta ryhdytään laittamaan organisoidumpaan muottiin, on vaarana menettää joukkueen terävimmät aseet. 

Sama haaste on ollut useammalla liiganousijalla vuosien saatossa. Se mikä toimi Divarissa - puolivallaton hyökkäyspeli, huikentelevainen puolustus - tuottaa suurimmat haasteen Salibandyliigassa. On hienoa, että päävalmentaja Lehti on lähtenyt rohkeasti muutosprosessin tielle - tehtävässä auttaa Lehden yhteinen historia usean nuoren pelaajan kanssa Karhujen juniorijoukkueissa. Helppo tehtävä ei tule kuitenkaan olemaan. Lisäksi, analyysi on ollut fiksu, mutta käytännön toimenpiteet eivät tue tätä. Karhut on vetänyt kesänsä haastattelun perusteella hyvin perinteiseen malliin, fysiikkaa painottaen. Pelitapamuutokset ottavat paljon aikaa ja sitä Karhuilla ei ole. Jää nähtäväksi loppuuko muutosprosessi vähin äänin ja nähdäänkö kaukalossa syksyn mittaan Divarista tuttu “pihapeliryhmä”. 

Käytännössä Karhut ovat muuttaneet erityisesti puolustuspeliään Divariaikojen voimakkaasta miesorientoituneisuudesta alueellisempaan suuntaan. Tämä tasapainottaa kyllä Karhujen pelaamista ja tuottaa kentälle enemmän ennalta ennakoitavia tilanteita. Harjoituspeleissä FBC Turkua vastaan tämä alueellisuus näyttäytyi vielä melko jäykällä tavalla ja se oli osin helpohkosti manipuloitavissa. Karhut kyllä reagoi nopeasti karvauspelin ongelmiin ja ratkaisuvaihtoehtona toimi matala 1-2-2 -karvaus. Puolustuspelivalinnat tukevat tavoitetta vahvemmasta organisoitumisesta, mutta samalla voivat erityisesti vahvoja hyökkäyspelijoukkueita vastaan jättää Karhut tyystin ilman pelivälinettä. Samalla Karhujen pelurit riisutaan heidän parhaista aseistaan.

Liiganousijalla on valittavissa, hieman kärjistäen, kaksi tietä. Lähteäkö pienellä riskilläkin rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta vai vetääkö inhorealismilla maksimitulosta lyhyellä tähtäimellä. Ensimmäisessä uhkana on liigavisiitin jääminen hyvin lyhyeksi, toisessa taas se, että samat haasteet ovat edessä vuodesta toiseen ilman valoisampaa tulevaisuutta. Lisätiedot Rauman SalBalta. 

Sijoitus:
Taistelee suorasta säilymisestä, sijat 11-14.

Perttu Kytöhonka

 

OLS

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Viime kaudella joukkue oli ottanut pelillisesti oikeansuuntaisia askelia, mutta synkkä vaihe kaudella ja tiukoissa peleissä viimeistelyn tehottomuus olivat vaivanneet. Lisäksi joukkue menetti paljon pisteitä ns. ennalta heikompia vastaan. Siinä syitä, miksi joukkue tippui pudotuspeleistä.

Meidän tavoite tulevalle kaudelle on, että jätkät oppis pelaamaan sählyä ja tekemään maaleja yhden enemmän kuin vastustaja.

2. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa?
Tapahtumia on ollut yhteisesti toukokuun alusta lähtien 4-6 krt/vko, joista osa harjoituksista ns. tuplatreenejä, joissa vedetään sekä lajiharjoitus, että erillinen fysiikkaharjoitus.

Omatoimijakso kesti juhannukselta neljä viikkoa.

Viime vuonna joukkue meni alusta asti lajilla voimakkaasti pelitapa/taktiikka edellä. Tänä vuonna meillä oli alussa lajilla tärkeimpänä teemana nostattaa vauhti harjoituksissa kovaksi ja pystyä havainnoimaan kovassa vauhdissa ympäriltä mitä tapahtuu.

Pojat eivät ole käytännössä juosseet varsinaista intervallilenkkiä yhtään, vaan sitä puolta on pyritty hoitamaan  lajilla. Erillisessä fysiikkaharjoittelussa painopisteenä on ollut kehonhallinta ja räjähtävyys.

3. Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Määrällisesti eniten on harjoiteltu puolustuspelaamista, koska alkuun ajateltiin, että siinä tulee isoin ideologinen muutos. Tässä pitää nyt kuitenkin koko ajan miettiä toimintaa kriittisesti ja varsinkin sitä, miltä peli näyttää.

Nyt kun on yritetty saada pääpiirteet selviksi puolustamiseen, tästä eteenpäin pyritään keskittymään pallolliseen tekemiseen ja tuodaan sitä pallotonta siinä rinnalla koko ajan, kun kohdataan uusia haasteita.

Esimerkiksi SPV tarjosi taas harjoitusottelussa uudenlaisen haasteen, jollaiseen emme olleet vielä valmiita. Se vaatii omanlaista jumppaamista, mutta tästä eteenpäin puolustuspelin tarkennuksia käydään enemmän vain videolta ja harjoitukset rakennetaan tukemaan oman pallollisen pelin kehittymistä.

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Pelkkä laji:
Ulkolämmin (futis+aktivoinnit) n. 25 min.
Alkupeli (päivän teemaan orientoiva pelimuoto)
Tekninen osa (päivän teemaan liittyviä drillejä, joissa pääpaino teknisessä suorittamisessa)
Keskipeli (syventää päivän teemaan)
Palauttava maalintekokisa
Peli 5vs5

Valmennustiimissä Lämsän Jani toimii hyvänä sparraajana lajisisältöjen suhteen ja tuo voimakastakin kritiikkiä, jos yksittäisen harjoituskerran sisällöt menevät päin persettä. Samoin pelaajisto pääsee tällä kaudella Coachtools-palvelun kautta antamaan helposti palautetta harjoituskerrasta ja siitä, tulivatko harjoituskerran tavoitteet heille selviksi riittävän hyvin.

Pientä tervehenkistä vääntöä on käyty nyt siitä, että miten halutaan viedä harjoitus läpi ja mikä on suhde esimerkiksi puhtaasti pelillisillä harjoituksilla ja kuinka paljon keskitytään teknisiin harjoitteisiin. Voi hyvinkin olla, että harjoitustapahtuman rakenne tulee kauden aikana tuosta jonkin verran muuttumaan ja painotukset muuttuvat vielä enemmän harjoituksiin, joissa on aina vastustaja mukana. Mutta ehkä meidän valmentajina täytyy entistä enemmän päästä kiinni niihin pieniin asioihin pelitavan sisällä, jotka tuovat laatua. Ettei homma jää liiaksi vain yleiselle tasolle ja täsmävalmennus puuttuu. Siinä on vielä paljon töitä, että päästään sille tasolle, joka tyydyttää meitä ja pelaajia.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Havainnointi, haastaminen ja hiki.

Vastaajana päävalmentaja Jani Lipsanen

ANALYYSI
OLS on näyttänyt ulospäin hajuttomalta ja mauttomalta ilman suuria pelillisiä vahvuuksia tai identiteettiä. OLS:in tuki ja turva on ollut sen juniorimylly, jota se on viimeisiin vuosiin saakka dominoinut Pohjois-Suomen laajalla alueella mielin määrin. Nyt silläkin puolella on synkkiä pilviä taivaalla, sillä A-nuoret putosivat SM-sarjasta eikä OLS lopulta saanut joukkuetta A-nuorten Divariinkaan. Kun organisaatio ei ole kyennyt kehittymään taloudellisten lihasten osalta, olisi jatkuva ja ehtymätön juniorimylly elintärkeää. 

OLS joutui etsimään kauden päätteeksi uuden päävalmentajan, kun nuori ja lupaava päävalmentaja Eetu Vehanen siirtyi Sveitsin NLB:ssä pelaavan Ad Astra Sarnenin peräsimeen. Korvaaja löytyi Vaasasta, kun Divarissa Welhoja ja SB Vaasaa luotsannut Jani Lipsanen tarttui oululaisseuran tarjoukseen. Lipsanen oli OLS:ilta mainio haku, sillä hän on sekä Kuopiossa, että Vaasassa osoittanut kykenevänsä kehittämään joukkueitaan. SB Vaasassa Lipsanen toteutti suurta kulttuurinmuutosta ja kykeni kehittämään hieman old school -henkisestä vaasalaisryhmästä Divarin vakuuttavimpia joukkueita. Erittäin hyökkäysorientoitunut joukkue taipui lopulta hyvinkin yllättäen Loviisan Torille kolmessa ottelussa puolivälierävaiheessa, mutta runkosarjassa vaasalaisryhmä oli ajoittain Divarin paras joukkue. 

SB Vaasa oli melko nopeasti pystysuuntaan hyökännyt joukkue, joka oli erittäin vahva epäorganisoituneilla hetkillä sekä myös erikoistilanteissa. Haasteita joukkue kohtasi erityisesti tiiviitä ja matalan puolustusblokin joukkueita vastaan, jolloin sen keinot ajoittain tuntuivat loppuvan. OLS puolestaan ei ole pelaajamateriaaliltaan suhteessa vastustajiin yhtä laadukas joukkue kuin SB Vaasa, joten on mielenkiintoista nähdä miten Lipsanen lähestyy erityisesti hyökkäyspelin organisointia. 

Kuten haastattelustakin käy ilmi, Lipsanen on uuden polven älykäs valmentaja, joka suhtautuu jatkuvalla kriittisyydellä myös omaan tekemiseensä. Määrällisesti joukkue on käyttänyt eniten aikaa puolustuspelin harjoitteluun, mutta nyt painotus on siirtynyt hyökkäyspeliin. Tämä on kirjoittajan mielestä pätevä valinta, sillä vaikka puolustuspelin tärkeys on kaikille jopa itsestäänselvää, salibandy lajina on sellainen, jossa säännöt suojelevat pallollista joukkuetta voimakkaasti. Sen myötä alemman kastin joukkueen kannalta pelkkä puolustustaistelu tarkoittaa toki ajoittaisia valonpilkahduksia, mutta lopulta päättymätöntä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mikäli omalla hyökkäyspelillä ei kyetä minimissään pysymään pallossa ja kuluttamaan minuutteja vastustajan pallollisista hetkistä, voittamisen todennäköisyys on isossa kuvassa häviävän pieni.

OLS on organisaationa tilanteessa, jossa sen tulisi miettiä hyvin tarkkaan mitä he haluavat olla. Paikallaan pysymistä ei ole käytännössä olemassa, sillä liigajoukkueet kehittyvät koko ajan ja paikallaan seisova organisaatio tulee pikku hiljaa valumaan alaspäin. OLS:illa olisi edelleen mahdollisuudet rakentaa Oulun seudun suurimpana toimijana rauhallinen ja vahvan identiteetin toimintakulttuuri, jossa rakennetaan omaleimainen tulkinta salibandystä. Tämä ei edes vaatisi shekkivihon avaamista ja siirtomarkkinoilla rellestämistä. Organisaatio voisi hyvin hyväksyä, että se menettää aika ajoin pelaajiaan muualle, mutta kun toimintakulttuuri ja identiteetti olisi vahva, se “oma juttu” ruokkisi kokonaisuutta ja OLS rikastuttaisi Suomen salibandyä monella tavalla. Nyt se on käytännössä Pohjois-Suomen “Koovee” ilman selviä vahvuuksia tai kilpailuetua. Eetu Vehanen oli hyvä päävalmentaja OLS:ille ja sitä on myös Jani Lipsanen. Voisiko Lipsanen toimia muutoksen alulle panevana tekijänä? Liiga kaipaa elinvoimaista ja kilpailukykyistä OLS:ia. 

Sijoitus:
Taistelee suorasta säilymisestä, sijat 11-14.

Perttu Kytöhonka

 

Koovee

1. Analyysinne viime kaudesta ja sen pohjalta tavoitteet tulevalle kaudelle?
Me valmennustiimissä pyrittiin siihen, että osattaisiin vähän kaikkea. Tämä johti siihen, että osattiinkin monia asioita, mutta ei lopulta mitään todella hyvin. Sen myötä voidaan katsoa, että meiltä puuttui pelillinen identiteetti, jokin sellainen selkeä vahvuus ja selkänoja johon nojata vaikeammilla hetkillä. Meidän viestimme ei ollut pelaajien suuntaan riittävän selkeä. 

Siellä kentällä näkyi ennen kaikkea siinä, että meidän organisoitu 5v5-hyökkäyspelaaminen tuotti lopulta enemmän maalipaikkoja vastustajalle, kuin meille. Olemme katsoneet, että tähän syynä taas on se, että meillä ei ollut rakennetta riittävästi ja olimme organisoineet hyökkäyspelin liian väljästi. Toisin sanoen, pelaajille oli jätetty turhan paljon aukkoja itse täytettäväksi. 

Tammikuun jälkeen lähdettiin selkeästi yksinkertaistamaan asioita, jonka myötä viisikkopuolustaminen parani ja meistä tuli hieman hankalammin voitettava vastustaja. Parantunut viisikkopuolustaminen tuotti samalla lisää kääntöpaikkoja. Näkisin, että nämä toimenpiteet lopulta riittivät siihen, että emme joutuneet karsimaan liigapaikasta. Siitä ei pääse mihinkään, että tulos oli lievä alisuoritus joukkueelta.

Positiivista joukkueessa on ehdottomasti se, että se on yhtenäinen ja pelaajilla on hauskaa yhdessä. Sen myötä yhteinen arvomaailma on melko mutkatonta luoda. Siellä kentällä tämä yhtenäisyys ei näkynyt riittävästi kuin vasta loppukaudella ja se on toki lopulta ratkaisevaa. Haluamme sen yhtenäisyyden näkyvän hyvänä vuorovaikutuksena, itsensä likoon laittamisena ja sellaisesta raastamisesta nauttimisena. Valmentajilla on tässä iso rooli myös oman penkkitoiminnan suhteen. Pyrimme olemaan positiivisia ja rauhallisia. 

2.-3. Harjoittelu: Mitä asioita olette kesän harjoittelussa painottaneet ja miten? Kuinka paljon tapahtumia on ollut, entä lomaa? Mihin pelin vaiheisiin olette panostaneet ensisijaisesti harjoituskaudella? Miten olette tätä harjoitelleet?
Harjoittelussa on pääpaino ollut ennen kaikkea 5v5-pelissä ja erityisesti organisoidussa hyökkäyspelaamisessa. Haluamme luoda kentälle vahvat rakenteet kaikkiin hyökkäyspelivaiheisiin. Jos viime kaudella voidaan katsoa meidän hyökkäyspelaamisemme tuottaneen enemmän tilanteita vastustajalle kuin meille, niin minimitavoitteena täytyy olla että emme jää miinukselle siinä. 

Olemme hinkanneet paljon miten rakennetaan alueellisia ylivoimia tarkoituksenmukaisiin peliasentoihin. Työkaluina on käytetty videoita, vahvaa henkilökohtaista ohjaamista ja voisi tiivistää, että olemme ylipäätään opetelleet pelaamaan salibandyä. Harjoittelusta on yritetty tehdä äärimmäisen pelinomaista, mutta luonnollisesti opetteluvaiheessa olemme tehneet asioita selkeiksi ja helpoiksi. Olemme pyrkineet räätälöimään tiettyjä tilanteita mahdollisimman hyvin pelitilannetta vastaaviksi, mutta kuitenkin niin että oppimisen kannalta edetään asteittain helpommasta kohti vaikeampaa.

Määrällisesti olemme harjoitelleet 4-5 yhteistä treeniä viikossa, joista lajia on koko ajan ollut minimissään 3-4 kertaa viikossa. Aamuharjoituksia on ollut tarjolla niille, jotka niihin kykenevät. OT-jakso meillä oli melko tarkkaan kuukauden mittainen, johon sitten rakensimme myös omatoimisia lajiharjoituksia. Fyysisellä puolella olemme panostaneet loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn sekä lajinomaiseen kestävyysharjoitteluun pelin kautta. Fysiikkavalmentajamme Jenni Puputin rooli on ollut merkittävä rasituksen seurannassa ja ylipäätään harjoittelun rytmittämisessä.

Yleisesti ottaen olemme melko hyvin aikataulussa, joskin viisikkopuolustamisen ja kääntöpelaamisen suhteen olemme hieman jäljessä. 

4. Millainen on yksittäisen harjoitustapahtumanne rakenne?
Aloitamme usein videolla, jonka jälkeen meillä on kroppaa treeneihin valmistava harjoitus tai muu kevyt oheisharjoitus. Lajiharjoitus kestää meillä 50-90 minuuttia hieman sisällöstä riippuen ja treenit päättyvät huoltavaan osioon. Kokonaiskesto meillä oli harjoituksissa alkukesästä noin 2,5 tuntia. Tällä hetkellä mennään hieman yli kahden tunnin ja kaudella sitten liikuttaneen 2h +/- 15 minuuttia sisältäen palaverit.

5. Mitkä ovat pelifilosofiasi kolme tärkeintä periaatetta?
Kiitos hienosta kysymyksestä. Oikeastaan voisi lähteä siitä, että on olemassa valmennustiimin “ihanne” ja sitten nykyhetki. Sitä ihannetta kohdin lähdetään rakentamaan, mutta se on prosessi.

Mutta ensimmäisenä, kaiken perustana on yhteistoiminta. Käytän tätä suomen kielen termiä mieluummin kuin kollektiivia. Kaikki mitä tehdään, tehdään yhteistoiminnan kautta. 

Pallollisen pelin osalta pyrimme luomaan koko ajan alueellisia ylivoimia ja näkemään, että pallo on vallan väline. Haluamme olla proaktiivisia, eli Koovee määrittäisi pelin kulun. 

Puolustuspelissä emme pyri mihinkään erityiseen mediaseksikkyyteen, vaan ydinasiana on vastustajan maalinteon kannalta vaarallisimpien aluiden puolustaminen, toisin sanoen keskustan hallinta. Puolustamista muokataan sitten hieman vastustajan mukaan, mutta tätä haetaan.

Vastaajana päävalmentaja Ilja Pantzar

ANALYYSI
Koovee on askel askeleelta vajonnut Tampereen seudun kolmoseksi Classicin ja Nokian KrP:n puristuksessa. Pikku hiljaa on alkanut näyttää siltä, että Tampereen seudun laajasta ja laadukkaasta juniorityöstä huolimatta kolme liigajoukkuetta alkaa olla kovenevassa kilpailussa, no, aika monta liigajoukkuetta. Tällä kaudella on lähellä, että tilanteeseen tulee muutos, mutta Kooveen kannalta ei positiivinen sellainen. Sarjapaikan uusiminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. 

Mikä on Se juttu, joka luo Kooveelle jonkinlaisen kilpailuedun suhteessa Classiciin tai Nokian KrP:hen? Toistaiseksi Koovee ei ole sellaista kyennyt kehittämään ja identiteetti on jäänyt epämääräiseksi. Haluaako Koovee olla inhorealistinen puolustuspeliorientoitunut raastaja a la Rauman SalBa? Vai haluaako se kenties olla salibandyhipsterien ihastelema, uraauurtava hyökkäyspelikollektiivi, joka pystyisi haastamaan isompia, silti usein häviämään romanttisesti? Vai jotain muuta? Viime kausina ulospäin on muodostunut kuva, että se on halunnut olla “urheilullinen”, “kovaa harjoitteleva” ja ylipäätään jokin itse peliin liittymätön adjektiivi. Ongelma on se, että etua näiden kautta on Salibandyliigassa enää vaikea rakentaa. Sen myötä Koovee on ollut enemmän tai vähemmän “pirteä” ja tämä ei ole positiivinen termi kilpaurheilun yhteydessä. 

Kooveen viime kausi oli tervanjuontia ja jossain kohtaa näytti, että tie vie suoran putoajan paikalle. Loppukauden piristyminen ja playouteissa Steelersin totaalinen pelitavattomuus toi kuitenkin sarjapaikan myös tälle kaudelle. Kevään aikana Koovee oli tuttuun tapaan siirtomarkkinoiden häviävänä osapuolena ja erityisesti ykkössentteri Perttu Koljosen lähtö LASBiin rokottaa joukkuetta. Ykköskentän kokenut rightin laituri Riku Reunamäki on sivussa pitkälle vuodenvaihteeseen ja nämä ovat Kooveen valmiiksi kapealle ratkaisijaosastolle isoja lovia. 

Päävalmentajaksi nyt myös virallisesti nimitetyn Ilja Pantzarin johdolla Koovee on tehnyt selkeitä johtopäätöksiä. Menneellä kaudella joukkueen hyökkäyspeli ei ollut riittävän organisoitua ja sen sijaan, että se olisi tuottanut maaleja vastustajan päähän, tuotti se takaiskuja omiin. Analyysi on ollut, että hyökkäyspeli oli organisoitu liian löyhästi ja siihen Koovee on laittanut paljon paukkuja. Tämä ei ole jäänyt puheen tasolle, vaan Koovee on satsannut lajiharjoitteluun voimakkaasti myös kesän aikana. Kesä nähdään yhä usein jaksona, jolloin laji on mukana näennäisesti jos ollenkaan. Suuria muutoksia peliin ja pelaamiseen ei yksinkertaisesti kuitenkaan ehdi tekemään, mikäli todellinen pelitapatyöstö aloitetaan vasta heinäkuun lopulla. Kooveen muutostoimenpiteet ovat näin ollen tukeneet analyysiä. 

Peli ja sen haasteet näyttäytyvät usein erilaisena maailmana ainoastaan kärkijoukkueita valmentaneen ja pohjalla operoivan valmentajan silmin. Siinä missä maajoukkuetason pelaajat kykenevät täyttämään löyhän organisoinnin ja valmennusprosessin aukkoja usein menestyksekkäästi, peräpäässä nämä paljastuvat raa’asti. Muutosprosessityö on äärimmäisen vaativa tehtävä - tätä se on erityisesti hyökkäyspelin kehittämisen osalta - sillä vaikka analyysi olisi hyvä, toimenpiteet loogisia ja harjoitusprosessikin kaikin puolin mitat täyttävä, tulos taululla voi olla kehno. Tällöin tarvitaan sitkeyttä, johtamiskykyä ja keinoja löytää valonpilkahduksia silloinkin kun tulostaulu ei niitä näytä. Tämä kirjoittaja uskoo, että intohimoiset salibandymiehet Ilja ja Iivo Pantzar etunenässä Kooveen valmennustiimissä ovat erinomaisella asialla, mutta tuleeko siitä palkintoa? 

Sijoitus:
Taistelee suorasta säilymisestä, sijat 11-14.

Perttu Kytöhonka

Huippu-urheilu ei vielä ole huippupeliä

 

Olemme Complex Floorball -kirjoittajien voimin osallistuneet keskusteluun siitä, miten suomalainen salibandy pitäisi määritellä ja miten tämä teoreettinen viitekehys vaikuttaa käytäntöön. Äskettäin (2.7.2018) Eerikkilän urheiluopiston E. Blogissa julkaistiin Hannele Forsmanin teksti maajoukkueiden “kokonaisvaltaisesta kehittymisen seurannasta”. Blogin kommentointi herätti Twitterissä paljon keskustelua. Tässä kootumpi vastine kirjoitukselle sekä keskustelulle.

 

Kertaus salibandyn määritelmästä invaasio-joukkuepelinä

Salibandyssa lasketaan joukkueen maaleja, eikä ole merkitystä sitä kuka tai millainen pelaaja ne tekee tai miten. Maalin tekeminen vaatii tunkeutumista ja pallon toimittamista vastustajajoukkueen alueelle ja heidän maaliinsa. Oma maali pidetään puhtaana estämällä vastustajaa tekemästä näin. Pelissä siis hallitaan tiloja pallon ohella - lopulta pallon saaminen maaliin vaatii pallon mentävää tilaa maalin kohdalta.

Kun käsitämme salibandyn joukkuepelinä ja sitä pelaavan joukkueen kompleksina systeeminä, riippuu pelaamisen laatu siitä miten hyvin joukkueen pelaajat koordinoivat toimintaansa keskenään yhteistä tavoitetta toteuttaessaan. Toiminnasta tulee vuorovaikutusta (action -> interaction). Laadukas pelaajien välinen ja joukkueen sisäinen koordinaatio vaatii jonkinasteista yhteistä tietoista ja tiedostamatonta pelin käsitystä. Hyvä joukkue hallitsee kentän tiloja yksilöistä muodostuneena (super)organismina.

  

Floorball fitness - mitä todella on salibandykunto?

Edellisen perusteella hyvä salibandykunto tarkoittaa kykyä (taitoa sekä jaksamista) pelien, turnauksen ja kauden koko keston ajan pelata salibandya joukkueen koordinaation ja siten sen edun mukaisesti. Salibandykunto siis ei tarkoita fyysisten ominaisuuksien maksimointia tai optimointia, eikä yksilön kykyä tehdä mahdollisimman paljon työtä juostuna matkana ja siedettyinä happoina. Fyysiset ja tekniset toiminnat tapahtuvat joukkueen yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja osana joukkueen koordinaatiota. Joskus esimerkiksi pelkkä sijoittuminen hyökkäyspelissä on tärkeä peliteko tekemään tilaa vastustajien väleihin. Sijoittumisella muodostettu uhka vetää puoleensa vastustajan puolustavaa pelaajaa ja suurentaa tiloja toisaalla.

Pelissä on tilanteita, joissa tarvitaan riittävää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Ne eivät kuitenkaan tapahdu tyhjiössä ja yhdistyvät aina muuhun pelaamisen taitoon. Pelaaja pääsee yrittämään häntä puolustavan vastustajan ohitusta isossa tilassa, mikäli tällaiseen tilanteeseen päästään toimivan joukkuetason kommunikaation ja koordinaation (tietoista tai tiedostamatonta) seurauksena. Kyseisen yksilön on osattava etsiytyä tähän tilanteeseen. Pelaaja ei yksinään voi tiettynä pelin hetkenä ratkaista tilannetta yksinkertaisesti ominaisuuksillaan tai yksilötaidollaan, ellei tilanne ole riittävän edullinen. Pelissä merkitsevä fysiikka vaatii tarkkuutta, ajoitusta. Sama pätee tekniikkaan.

Joukkueen on järkevää pyrkiä tilanteisiin, joissa heidän pelaajansa pääsee ikäänkuin mittaamaan yksilönä laatuaan vastustajan yhtä pelaajaa vastaan (isossa tilassa) mikäli heillä on riittävä yksilötason ylivoima näissä tilanteissa. Erityisesti jos tämä ylivoima ei ole selkeä, on järkevää ensin rakennella ratkaisua yrittävälle pelaajalle riittävä etu. Ei ole haitaksi pyrkiä rakentelemaan etua suuremmaksi, vaikka sitä yksilötasollakin laadullisesti olisi. Todennäköisyys yksittäisen tilanteen pelaamiselle onnistuneesti kasvaa. Se milloin pelaajan on edullista antautua fyysisten ominaisuuksien (ja yksilötekniikan) vertailuun vastustajan yksilön kanssa, on joka tapauksessa riippuvaista pelin taktisesta ulottuvuudesta.

Kuva 1. Salibandy on peliä, jossa taktiikkaa toteutetaan teknisin ja fyysisin keinoin. Fyysinen urheilullisuus ei ole riittävä ehto hyvälle pelaamiselle, se vain on riittävässä määrin välttämätön ominaisuus hyvälle pelaajalle. Tämän piirroksen hierarkiassa tekniikka sisältää fysiikan, sillä teknisen ratkaisun toteuttaminen vaatii fyysistä liikettä.

Erityisesti joukkuepelissä fitness ei ole fyysistä kykyä maksimaalisiin suorituksiin, vaan sopivuutta ja sopeutumiskykyä kyseisen urheilulajin ympäristöihin kilpailemisen kuormituksessa. Vaatii oppimista ja joukkuepeliin keskittymistä kyetä pelaamaan peliä joukkueen koordinaation osana. Floorball fitness on siis psykofyysistä, ei ainoastaan fyysistä. Niinpä parhaan siirtovaikutuksen saa harjoittelusta, jotka on rakennettu edeltävän kuvan mukaisin periaattein taktiikan ja peliympäristön lähtökohdista. Tarkoituksena on opettaa ja sopeuttaa pelaajat toteuttamaan yhteisen pelikäsityksen mukaisia pelin periaatteita, ei vain mahdollistaa hyvää pelaamista fyysisesti ja teknisesti. 

Again ... winning is NOT about physical variables only!

Over 3 consecutive seasons Serie-A team -
- Reduced their distances performed at submax speeds
- Increased ball possession
- Maintained high-intensity activities
- & Number of points at homehttps://t.co/KO0W8b7sx6

— Fergus Connolly (@Fergus_Connolly) May 29, 2018

Kuten yllä olevassa twiitissä ja linkin tutkimuksessa on havaittu, joukkueen pelin kehittyessä sen menestys voi parantua pelaajien välisen koordinaation, sopeutumisen ja oppimisen seurauksena vaikka fyysisesti työtä tehdään vähemmän. Korkean intensiteetin suorituksia tarvitaan edelleen, mutta juostu matka vähenee. Tähän suuntaan jalkapallon fyysiset vaatimukset ovat muutenkin muuttuneet. Ominaisuuksien maksimointi, mihin liiton harrastamat testaamiset ja ulostulot viittaavat, vievät salibandya tällä hetkellä toisenlaiseen kehityksen suuntaan. On eriskummallista keskittyä näin vahvasti yksilön materiaaliseen suorituskykyyn, kun pelissä kilpailee joukkue.

 

Yksilön tekniikasta

Sama pätee tekniikkaan, joka tässä kontekstissa ymmärretään kykynä ratkaista tilanteita joukkueen eduksi ja yhteisten periaatteiden mukaisesti - osana joukkueen koordinaatiota.  Erillinen tekniikkaharjoittelu ilman pelaajien välistä koordinaatiota ja psykologista sekä taktista ulottuvuutta ei parhaalla tavalla siirry pelitilanteisiin. Mukaan kuuluvat tietysti myös pelinomaiset fyysiset vaatimukset, jotta tekniikka toimii kuormituksenkin alaisena tai muuten fyysisen suorituksen yhteydessä. Tekniikka sisältyy peliin, mutta yksittäisten ja kontekstista irroitettujen mallitekniikoiden harjoittaminen on todella pieni yksityiskohta laajassa kokonaisuudessa - niin monen muun asia edeltää yksittäistä teknistä suoritusta ja yhdistyy siihen. Teknisesti pelaajan tulee kyetä tilanteen sopivaan ja mukautuvaan (vaihtelun merkitys) toimintaan, ei valmiiden mallien toistamiseen. Eriytetyssä tekniikkaharjoittelussa luontainen vaihtelun laajuus on huomattavasti pienempää kuin pelin ympäristössä.

 

Johtopäätöksiä

Keskusteluissa on käsitetty, että kompleksisuuden kautta lähestyminen kritisoi lähinnä erillistä fysiikka- ja drilliharjoittelua. Tosiasiassa vastustamme kaikkea pelin purkamista osiin ja sellaista “kokonaisvaltaisuuden” käsitystä, jossa kokonaisuus syntyy yksinkertaisesti osiensa summasta. Complex Floorball edustaa sitä näkökulmaa, jossa salibandyvalmentaja valmentaa kokonaisvaltaisesti salibandya - pelinä. Tällöin tekniset ja fyysiset ratkaisut tehdään pelin ja taktiikan kontekstissa ja ovat hierarkiassa alisteisia pelitavalle. Vähintään ne kuuluvat pelin alaisuuteen ja niitä siten valmennetaan pelin ympäristössä.

Kuva 2. Kun salibandy jaetaan kuvan mukaisesti neljään ulottuvuuteen, on tällä hetkelle vallalla harjoittelu jossa eri ulottuvuuksia suurelta osin harjoitellaan erillään pelistä ja toisistaan (vasemmalla). Kompleksisuuden viitekehyksessä toimiessa on tavoite valmentaa itse peliä kokonaisuutena, vuorovaikutukset säilyttäen - eri ulottuvuuksia tarpeen mukaan painottaen (oikealla).

 

Tällä hetkellä salibandyliitolle lajimme on ensisijaisesti urheilua, jolle taktiikka on alisteinen ja ikäänkuin ikävä häiriö objektiivisuuteen perustuvassa systeemissä. Salibandyn kompleksisuutta ei huomioida julkisissa kannanotoissa - ja vaikka taktiikasta sivulauseissa tai ranskalaisissa viivoissa maininta usein löytyy, hierarkia on pielessä. Eri ulottuvuuksien vuorovaikutuksia ei huomioida. Samaa oireilee sekin, että kokonaisvaltaisessa kehittymisen seurannassa keskitytään käytännön testeissä yksilöihin ja heidän ominaisuuksiinsa laboratorio-olosuhteissa. Pyrkimys on varmasti hyvä, mutta tämä objektiivinen pelistä eristetyn yksilön tekniikka ja fysiikka ei enää ole peliä. Huippu-urheilu ei nimittäin ole riittävä ehto huippupelille, ellei urheilua salibandyssa määritellä pelistä johtaen.

 

 Antti Hänninen (@AjHanninen)

 

Viitteitä:

R. Duarte et al. (2012): Sports Teams as Superorganisms

G. Vigne et al. (2o13): Physical Outcome in a Successful Italian Serie A Soccer Team Over Three Consecutive Seasons

C. Barnes et al (2014): The Evolution of Physical and Technical Performance Parameters in the English Premier League

Blogi: The Useless Stat Of Distance Covered (KM) in the Bundesliga: Why Less Is More

Meeting the standards

 

In the midst of our daily lives, the football world cup, various events in our communities and the always nourishing holiday season, the 8th World Floorball University Championships was held in Lodz, Poland.

Even though the tournament might not of the most prestigious ones, it still has become a somewhat of a tradition in the international calendar, and therefore it is to be treated with respect and professionality. Especially by a country of the highest calibre such as Finland.

Perttu Kytöhonka from our Complex Floorball collective posted some tweets regarding the issues in the game performed by Team Finland, which then raised some thoughts, or rather more questions concerning the tournament,  and Finnish floorball in a broader sense.
 

I have now watched more or less four periods of Team Finland which, btw has a very good squad in this tournament. I understand a bit more Finnish Federations analysis that #floorball is a game of 1v1's as Fin doesn't really have any team level offensive organisation. #salibandy https://t.co/GDhfdkuTuQ

— Perttu Kytöhonka (@PKytohonka) June 29, 2018

As a background in short, the Finnish floorball federation has during recent years been renewing its player development programme. A part of this has been the forming of the U16 - and the U23 -national teams, which has been part of the creation of a larger entity, the national team path.The aim of this structure has been to become the best floorball country in the world and outlining a path for the players starting from a junior level always until the senior level.

Team Finland played 4 games in the tournament, beating Japan and Slovakia, and losing to the Czech Republic and Switzerland. The losses against the latter ones with a rather big margin is worrying signal regarding Finnish floorball, and on a more general level, the attitude towards the nature of floorball as a complex team sport.  

If we take a look at the roster of Team Finland, we see a competent team formed by players playing at the highest level. There should not be constraints to preform quality floorball with a well defined playing model. Still, without going to a deeper tactical analysis (not to be excluded in the future), especially the semi-final match against Switzerland exposed many problems, which raise questions regarding the preparation process of Team Finland for this tournament. If we put the team’s performance against the visions of the earlier mentioned federation’s player development programme and the national team path, it raises concerns. One could picture there being a clear defined playing identity running through all the national teams. Unfortunately the performance of this team looked more like an individually led project, than something belonging to a broader playing identity.

As we journey deeper behind these negative results, we must raise the question of what/how/why the preparation has been done. Has there been time and if so, how has this precious time been used?

We know that a training camp was held the end of may, where both the men’s team and the U23- team took part in. As this would be an ideal place to prepare for the forthcoming tournament, the reports about the tournament draws a rather different picture. For instance one whole day was dedicated to fitness and technical tests, which included a newly introduced “pig test” (a combination of running strides and strength-endurance). After the camp the men’s head coach Petteri Nykky said that the focus on this camp was not so much in the tactical side, but on other aspects. From this we know that some time was at hand for preparing for the tournament, but we can question the usage of time.  

Instead of the time used to improve collective floorball, the contents of the camp seem to confirm the views of the persons leading finnish floorball, who strongly emphasize the individual in floorball, even narrowing the game to a series of 1v1 - situations. From the amount of individual testing during the camp, the saying “you appreciate what you test” can be applicable.

 

It is hard to draw a line from a preparation consisted of individual testing and “focusing less” on the tactical side, to a successful team performance in an international tournament. In one hand,  If the case really is that team performance is being compromised by focusing on individual attributes, then it has to be asked what is the reason in taking part in such a tournament. On the other hand, if there has not been sufficient time to prepare in order to maximise the potential of the team performance, we come again to the same question of why taking part. We can ask the same question for a third time, if we take in consideration the high standards and professionality a leading country such as Finland should always keep. For comparison, Sweden did not send a team in the tournament, as it felt it did not meet the standards.

To conclude with, what truly concerns us here at Complex Floorball, is that this performance is not analysed in the context of a complex team sport, but instead it ignites even more the discussion regarding the individual and the enhancement of it’s attributes. The denial and almost the neglectance of the complexity in an invasion sport is deeply worrying. Instead of becoming the world’s leading producer of players and coaches it risks its place at the top.

 

Mikael de Anna (@MikaeldeAnna)

Aktiivisesta prässipelaamisesta

Suomen hävitessä ennätyksellisesti lukemin 10-6 Sveitsille viikonlopun EFT-turnauksessa, syntyi maalikoosteen perusteella useampi Sveitsin maali Suomen heikosti organisoidun korkean prässin (ja Sveitsiltä onnistuneen paineen alta pelaamisen) seurauksena. Myös Ruotsia vastaan useampi maali syntyi vastaavista tilanteista. Tässä pohdintaa Suomen prässipelaamisesta sekä “aktiivisen” karvauspelin nykytilasta salibandyssa. Tekstin tarkoituksena ei ole suoraan esittää yhtä oikeaa tapaa ylhäältä prässäämiseen, vaan haastaa valmentajia selkiyttämään joukkueidensa taktisia periaatteita ja pohtimaan niiden perusteluja. Materiaalina on käytetty näissä analyyseissa vain maalikoostetta arkisista syistä. Koko pelin katsomolla olisi saanut paremman kuvan näistä asioista, mutta jo koosteiden pohjalta jotkin ongelmat ovat selkeitä.

 

Sveitsi-Suomi

Lista maaleista, jotka tässä ottelussa syntyivät vastustajan pelatessa puolustusalueeltaan Suomen prässäyksen ohitse on seuraava: 2-4, 3-4, 4-5, 8-5

Video 1. Ottelun maalikooste

Sveitsin 2-4 kavennusmaalissa Suomi antaa aivan erän lopussa heikon hyökkäyksen jälkeen jatkopaineen hyökkäysalueellaan. Kapanen peittelee syöttöjä taakseen, eikä pysty paineistamaan pallollista tarpeeksi läheltä estääkseen pitkän syötön. Toinen laitahyökkääjä näyttää kävelevän maalin edustalla, eikä käytännössä puolusta tilanteessa. Sveitsin puolustaja saa kämmenen vapaaksi, heittää pitkän ja hyökkääjä karkaa tästä syötöstä läpiajoon erän viime hetkellä.

Kuva 1. Sveitsin puolustaja pääsee avaamaan peliä kämmeneltä pitkällä syötöllä paineen viipyessä

Taktiset prinsiipit (ykköstaso): jos joukkue nostaa viisikkonsa ylös prässätäkseen, jää tilaa alakertaan. Jos prässin tarkoitus on riistää pallo heti hyökkäysalueella, on tärkeää nostaa viisikko tiiviinä ylös ja estää pitkät syötöt suoraan puolustusalueelle. Pitkien syöttöjen häiritseminen olisi loogisesti pallollista painestavan yksi tärkeimpiä tehtäviä. Paine pallolliseen vastustajaan ja riiston uhka mailahäirinnällä aiheuttavat samalla kiirettä ja haastavat nopeiden ratkaisujen laadun. Prässäävä joukkue voi lisäksi sopia pyrkimyksestä ohjata vastustajaa esimerkiksi lähempää laitaa kohti tai kätisyyden mukaisesti rystylle. Valitussa suunnassa tulisi tällöin olla ensimmäiselle paineistajalle apu, jolloin saadaan vaikean pienen tilan kuljetuksen aikana riistoyritys aikaan tuplaamalla.

 

Sveitsin 3-4 maalissa Suomi on murtautunut hyökkäysalueelle, mutta menettää pallon ja antaa sen jälkeen jatkopaineen. Kapanen juoksee kulmaan paineistamaan pallollista, joka pyörähtää laidan puolelle rystylle ohi. Kuvista näkee miten Tatu Väänänen yrittää tuplata pallolliseen, mutta sveitsiläinen saa riittävästi tilaa pelatakseen pallon ohi Suomen prässin. Tuloksena on lopulta 2vs1-tilanne, jossa syötön saanut pelaaja pääsee laukomaan pallon ohi Suomen maalivahdin.

Kuva 2. Sveitsin prässinpurkua 3-4 -maalissa

Tässä 3-4 -maalia edeltävässä prässäyksessä Suomen joukkueen toiminta on lähellä sellaista, mitä nopeaan riistoon pyrkivältä korkealta prässiltä odottaisi. Sveitsin pallollinen kääntyy tai ohjataan kääntymään rystylle laidan puolelle paineen alta, jolloin Väänäsellä on kohtuullinen mahdollisuus onnistua riistossa. Lähemmäs sijoittumalla kakkostasolta  ehtisi aiemmin mukaan tuplaukseen ja vielä painottoman laiturin sulkiessa vastustajalta toisen suunnan, voisi Kapanenkin paineistaa pallollista tehokkaammin. Nyt vastustajalle on tarjolla tilaa molemmissa suunnissa ja Kapanen joutuu tekemään ratkaisun ensin, jos haluaa varmistaa että pallollinen ohjataan laidan puolelle.

Kapanen puolustaa tässäkin tilanteessa yksin isossa tilassa vastustajan pallollista, mutta ohjaa vastustajan laidan puolelle. Hän ei kuitenkaan yksin pysty palloa riistämään, vastustajaa pysäyttämään tai pakottamaan vastustajaa heikkoon syöttöön. Väänänen tukee Kapasta, muttei ehdi estämään syöttöä tässä tilanteessa. Kapanen ei myöskään pysy aivan vastustajan iholla ohituksen jälkeen, vaan juoksee alaspäin keskemmällä kenttää. 

 

Sveitsin 8-5 -maalissa tilanne oli vastaava kuin edellä. Suomen pelaaja paineistaa kulmassa pallollista, mutta kun hänestä pyörähdetään ohi, juoksee kakkostaso alta pois. Näin pallolliselle riittää yksinkertaisesti Pylsyn ohitus ja selkänsä takana pitäminen, jotta hän saa tuoda pallon Suomen alueelle saakka ylivoimahyökkäyksessä.

Kuva 3. Sveitsillä on syvässä 2vs1 -tilanne ja kokonaisuudessaan meneillään on 4vs3-hyökkäys. 

Video 2. Sveitsin 8-5 -maali

Kun tällä tavalla pallollisen paineistaminen korkeassa 2-2-1 -prässissä jätetään yhdelle pelaajalle 1vs1, on tuloksena vastustajan ylivoimahyökkäys aina jos ei paineistaja “voita omaa kaksinkamppailuaan”. Tällöin voidaan kyseenalaistaa korkean alueellisen 2-2-1-karvauksen käyttö. Ei ole realistista odottaa, että pallollista paineistava pelaaja pystyy yksin isossa tilassa estämään kaikki kuljettamalla tapahtuvat ohitukset - ainakaan jos joukkueiden materiaalit yksilötasolla ovat kohtuullisen tasaisia.

Jos pallo halutaan riistää ylhäällä “väkisin” ja kohtuullisella varmuudella, ei voi jättää vastuuta pallon riistämisestä ensimmäiselle prässääjälle ikäänkuin 1vs1-tilanteena joka hänen on voitettava. Tila ja aika on pelattava pois kollektiivisesti viisikon yhteistoiminnalla ja ensimmäistä paineistajaa tuettava vähintään toisesta suunnasta, jonne peli ohjataan. On eri asia jos vain halutaan pakottaa vastustaja nopeaan pelin avaamiseen, on sen sijaan huolehdittava puolustusvalmiudesta riiston sijaan.

Taktiset prinsiipit (kakkostaso): Kun ensimmäisen tason pallollista prässäävä pelaaja pakottaa vastustajaa nopeaan ratkaisuun, on yksi tavoite yleensä että tämä ratkaisu olisi paineen alla heikkolaatuinen tai vaikea. Tällöin lähimpien joukkuetovereiden on mahdollista katkoa heikkolaatuisia syöttöjä tai tuplata pallollista vastustajaa sopivalla hetkellä, kun tämä yrittää pienessä tilassa kuljettaa palloa pelaajien välistä. Kakkostason sijoittuminen riippuu joukkueen sopimuksesta, mutta kovin kaukana ensimmäisestä tasosta se ei voi olla, jos riistoa todella halutaan tavoitella hyökkyäsalueella. Otetaan tietoinen ja perusteltu riski, mikä vaatii paljon puhuttua "pelirohkeutta". Tämän rohkeuden on näyttävä erityisesti kakkostason pelaajien osalta toiminnassa ja sijoittumisessa, sitoutumisessa joukkueen pelitapaan. Omalle puolustusalueelle on uskallettava jättää vastustajalle jopa ylivoimatilanne, jolloin prässätään alueellisesti ylivoimalla. Onnistuneesta riistosta syntyy näin hetkellinen ylivoimahyökkäys.

Kakkostason tehtävä nopeaan riistoon pyrkivässä prässissä on siis sijoittua riittävän lähelle tehdäkseen tilan pieneksi vastustajan palloa lähimmille pelaajille. Jos sitten ensimmäisen tason karvaajaa ohitetaan kuljettaen, lähimmät pelaajat voivat paineistaa pallollista edestä ja riistoon pyritään heti ohitusyrityksen tapahtuessa. Kakkostason etäisyys ensimmäisestä tasosta on oleellinen valinta sen suhteen, päästäänkö näihin riistoihin riittävällä todennäköisyydellä. Muussa tapauksessa jää vähiten huonoksi vaihtoehtoksi alivoimainen puolustustilanne ja juoksu omalle puolustusalueelle. Jos prässin tarkoitus nopean riiston sijaan on ainoastaan häiritä vastustajan rakentelua ja pakottaa avaamaan peli nopeasti, voi kakkostaso sijoittua myös alemmas. Tällöin prässin idea on täysin erilainen ja muodoksi saattaisi sopia esimerkiksi yhden kärkipelaajan 1-2-2, jotta puolustustasapaino säilyy parempana.

Valitettavasti 4-5 -maalia edeltänyt tilanne on leikattu pois ja koosteessa näkyy vain epäonnistunut tuplaus maalin takana. Hieman vastaava tilanne nähtiin kuitenkin Ruotsi-ottelun 0-1 -maalissa.

Suomi-Ruotsi:

Tässä ottelussa heikon prässin purkautumisesta syntyneet maalit olivat: 0-1, 0-3 ja 4-5. Näistä viimeisin syntyi pienellä viiveellä prässin purkautumisen jälkeisestä epäorganisoidusta tilanteesta.

Video 3. Maalikooste ottelusta Suomi-Ruotsi (heti alussa 0-1 -maali)

Ottelun avausmaali näyttää syntyvän jo hetken kestäneen prässin purkautuessa kahden puolenvaihdon jälkeen. Samalla Suomen karvin kakkostaso on jo karannut kauaksi pallosta huolimatta siitä, että ensimmäisen puolenvaihtosyötön jälkeen prässäämiselle olosuhteet ovat hyvät. Ruotsin puolustaja on jäämässä yksin kulmaan ja tuet ovat kaukana. Kulmassa painetta antava Johansson paineistaa siten, että right-kätinen pallollinen pääsee kiertämään maalia. Salin sijoittuu maalin eteen ja aloittaa tuplaamisen kun pallo on jo kuljetettu maalin taa. Tästä on helppo työ syöttää pallo laidalle, josta prässi purkautuu suoraviivaisesti 2vs1-tilanteeseen ja lopulta takatolpilta Suomen maaliin.

Kuva 4. Piirros Ruotsin 0-1 -maalista. Salin epäröi maalin taakse tuplaamista ja on sen suhteen myöhässä kun lopulta päättää tuplata. Suomen kakkostason pelaajat ovat kaukana ja näyttävät epäröivän juostako ylös vai alas kentän suunnassa. Ruotsi pelaa helposti kahdella syötöllä syvään 2vs1 -tilanteen.

Taktiset prinsiipit: Emme tiedä miten prässäämisista Suomen joukkueen kesken on sovittu, mutta tässä tilanteessa epäröinnistä johtuen tehokas tuplaus päädyssä maalin takana ei onnistu. Maalin taakse tuplatessa on fiksua saada paine kahdella pelaajalla ajoissa siten, että maalikehikko auttaa syöttölinjojen tukkimisessa. Maalikehikko haastaa myös tuplaamaan ehtimisen ja yksi hyvä vaihtoehto on ajoittaa tuplaus jo ennen kuin vastustaja ehtii kunnolla maalin taakse. Nyt viiveestä sekä osin kakkostason peruuttamisesta johtuen Ruotsi saa helposti yhdellä syötöllä ylivoimahyökkäyksen.

  

Ruotsin 0-4 -maalissa Suomi pyrkii epäonnistuneen rakentelun päätteeksi antamaan jatkopaineen Ruotsin päätyyn. Tällä kertaa pallolliseen painetta antaa Salo, Johanssonin odotellessa takatolpilla. Kulmassa painetta antava pelaaja on jälleen yksin, alueellisesti jopa kolmea sinistä pelaajaa puolustamassa. Suomen muoto muistuttaa jonoa Johanssonia lukuunottamatta. Näin Ruotsi pelaa helposti kahdella syötöllä pallon ulos paineen alta keskustaan. Takamatkalta lähtevä Johansson ei ehdi puolustamaan Samuelssonia johtuen lähtötilanteesta, vaikka nopea pelaaja onkin.

Kuva 5. Ruotsin 0-4 -maali piirroksena

Video 4. Ruotsin 0-4 maali videona 

Taktisesti tässä tilanteessa oleellista on prässin aloitus heikon hyökkäyksen rakentelun päätteeksi, jolloin pelaajien on hankala ehtiä yhdessä prässäämään tiiviinä muotona. Hyvä hyökkäyspeli tuo viisikon hyökkäysalueelle yhtenäisenä ja haastaa puolestaan vastustajan puolustuksen sekä vastahyökkäyspelin organisointia. 

Koosteessa on jälleen leikattu 4-5 -maalin alku lyhyeksi. Tässä tilanteessa Suomen viisikko reagoi epäonnistuneen prässin jälkeen hyvin ehtien puolustusalueelle varsin ripeästi. Viisikko ei kuitenkaan ehdi järjestäytyä kunnolla puolustamaan, eikä myöskään Kivilehdon riiston hetkellä vastahyökkäykseen lähtöön. Sekavan vaiheen lopuksi Ruotsin puolustaja pääsee laukomaan pallon lopulta maaliin. Tämä toimii osittain myös esimerkkinä siitä, että Ruotsin hyvän hyökkäyksen hetkellä Suomen puolustus on epäorganisoitunut. Tällöin on vaikea aloittaa vastahyökkäystä laadukkaasti.

 

Esimerkkikysymyksiä ja vastauksia korkean prässin organisoinnin periaatteissa:

Milloin on hyvä aloittaa prässäys korkealta? Esimerkiksi hyvän hyökkäyspelin päätteeksi tai puolustusalueelta työntämällä sopivissa tilanteissa.

Mitkä ovat ensimmäiset tärkeimmät toimet prässin alussa? Ykköstason toimien määrittely, valinnat ohjaamisen suhteen ja painottoman laitahyökkääjän vastuut, esim. tuplausvalmiuteen sijoittuminen, syöttöjen peittely tai tuplaus suoraan.

Halutaanko pallo riistää pallolliselta, katkomalla syöttö ylhäällä vai ehkä vasta keskialueella? Vai halutaanko vain pakottaa vastustaja hyökkäämään nopeammin?

Miten kakkostason tulee sijoittua ykköstasoon nähden ja millä periaatteilla se toimii? Sijoittuuko kakkostaso vastustajien vai etäisyyden perusteella? Sijoitutaanko vastustajan etu- vai takapuolelle? Esimerkiksi kakkostaso sulkee painottoman laidan ja pyrkii sijoittumaan vastustajan etupuolelle riittävän lähelle tuplaamisvalmiuteen - tai sijoittuu vastustajan taakse mutta pyrkii katkomaan hitaampia syöttöjä ja paineistamaan vastaanottajan haltuunoton hetkellä.

Miten prässimuodon sisällä olevat vastustajan pelaajat puolustetaan? Esimerkiksi keskituki, joka usein on palloa lähellä keskustassa voidaan merkata iholta.

Mitä tapahtuu jos vastustaja ohittaa kuljetuksella ensimmäisen paineistajan? Tuplataanko suunnasta riippumatta?

Miten alimmainen pelaaja toimii prässin mukana estämässä vastustajan ylivoimahyökkäyksiä? 

 

Aktiivisuussääntö ja prässipelaaminen

Yllä on tarkasteltu Suomen maajoukkueen, siis salibandyn ehdottoman eliittijoukkueen tämänhetkistä korkeaa prässiä. Esitetyt ongelmat kielivät kenties siitä, että laadukas ja toimiva korkea prässi ei ole yleistä myöskään seurajoukkueissa (spekulaatiota: eikä sitä välttämättä kovin ahkerasti työstetä arjessa). Korkealta prässääminen ei ole salibandyssa helppoa. Jatkopaineet hyökkäyksen päätteeksi pääsee antamaan edullisesta lähtötilanteessa ja otteluiden lopulla on karvattava korkeammalta isollakin riskillä joka tapauksessa. Laadukas ja jatkuvampi korkea prässi vaatisi täsmällistä organisointia ja yhtenäistä viisikkopeliä. Yksilön fyysinen suorituskyky ei poista viisikkopelin ongelmia.

Korkealla alueellisella prässillä on ehdottomasti paikkansa joukkueiden taktisessa työkalupakissa. Vastustajan pelatessa laadukasta hitaampaa hyökkäyspeliä saattaa olla edullista häiritä ajoissa heidän rakenteluvaihettaan, jotteivät he pääse toimimaan mukavuusalueellaan. Suosittu tapa tällaiseen aktiiviseen puolustuspeliin on sveitsiläistyylinen (Kettusen maajoukkueenkin viime MM-finaalissa käyttämä) 1-2-2, jossa kärki häiritsee rakentelua ja neljä pelaajaa saadaan pallon alle. On kuitenkin eri asia lähteä itse riistämään palloa viisikon voimin, kuin häiritä ja pyrkiä pakottamaan avauspeliä yhden kärjen paineistuksella. 

Tulevalle kaudelle salibandyn kansainvälinen liitto IFF tuo lajiin "aktiivisuussäännön", jonka mukaan esimerkiksi johdolla oleva joukkue ei saisi jäädä oman maalinsa taakse odottelemaan ajan kulumista. Näin johdolla oleva joukkue ei periaatteessa enää voi "pakottaa" tappiolla olevaa prässäämään päädystä saakka, vaan olisi velvoitettu itse etenemään pallon kanssa. Tappiolla olevan joukkueen ei siis ehkä tulevaisuudessa tarvitse prässätä näin, koska se voi saada vapaalyönnin silloinkin kun johdolla oleva joukkue ei hyökkää aktiivisesti.

Voidaan kysyä passivoiko tällaiset sääntömuutokset peliä sen aktivoinnin sijaan? Isommassa kuvassa ja pelin kehityksen kannalta se (riippuen käytännön tuomaritulkinnoista) saattaa vähentää tarvetta harjoitella toimivaa korkeaa prässiä. On edullisempaa pudottaa viisikko puolustusalueelle ja odottaa vastustajan hyökkäystä järjestäytynyttä puolustusta vastaan, mikäli säännöt pakottavat hyökkäämään - sen sijaan että peli siihen kutsuisi. Peli on kahden joukkueen välistä dialogia, eikä toisen joukkueen peliä voi aktivoida vaikuttamatta vastustajan pelaamiseen. Itse toivon, että joku joukkue aivan liigatasolta uskaltaisi jälleen etsiä kilpailuetua aggressiivisesta prässäyspelistä ja näyttäisi siten esimerkkiä, miten saada sellainen toimimaan. Ennen pitkää tämä todennäköisesti tulee tapahtumaan.

 

-Antti Hänninen (@AjHanninen)

 

Pari hajahuomiota pelin jäsentämisestä

Miika Peltosen kirjoitus “Organisointi mahdollistaa luovuuden” teki sen, mitä hyvät tekstit tekevät - sai reflektoimaan ja pohtimaan. Joskus syntyvät ajatukset liittyvät vain löyhästi luettuun tekstiin, mutta se juuri on lukemisen suola. 

Hieman Complex floorball -blogin tyylistä poiketen, päätin kirjoittaa ennemminkin hajahuomion - laajennetun twiitin - kuin laadukkaasti rakennetun syvällisen tekstin siitä, miten eri tavoin peliä voi katsoa ja tulkita. Me Complex floorball -bändin jäsenet olemme kritisoineet Salibandyliittoa mm. joukkuepallopelin kompleksisen luonteen sivuuttamisesta ja omien, muista pallopeleistä irrallaan olevien ehtojen ja pelin tulkintojen kehittämisestä.  Salibandyliiton julkaisemassa “Suomalainen valmennuslinja” -kokonaisuudessa voisi olla paljonkin sanottavaa, mutta otan tässä kohtaa vain pari nostoa ja huomiota videoklippien pohjalta. 

Esimerkkivideo 1:

Salibandyliiton valmennusmaisemassa klippi on nimetty “Ensimmäinen kosketus, pallon mukaan ottaminen; pelinopeus + rytmin hallinta”  ja se löytyy seuraavan otsakkeen alta.

Minun on vaikea päästä kiinni siihen, miksi tämä klippi on laitettu yllä olevan otsikon alle. Klipissä nähtävä maali on ennen kaikkea esimerkki viisikon korkealaatuisesta ja saumattomasta havainnointi-toiminta -yhteistyöstä. Olen nimennyt klipin uudelleen “PAHP*, korkean prässin purkaminen kolmella pelaajalla”, joka on helpommin jäsenneltävissä invaasiopelin vaiheiden (hyökkäys - neg.tilanteenvaihto - puolustus - pos.tilanteenvaihto) perusteella. 

*PAHP = puolustusalueen hyökkäyspeli

Esimerkkivideo 2:

Salibandyliiton valmennusmaisemassa klippi on nimetty “Lineaarinen nopeus - pelitilanteessa”, jolla viitattaneen ennen kaikkea kääntötilanteessa karkuun juoksevaan Ruotsin  Jonas Svahniin. Klippi löytyy seuraavan otsakkeen alta. 

Klippi lähtee tilanteesta, jossa Suomi rakentaa hyökkäystä Ruotsin organisoitua puolustusta vastaan. Tilanne on hyvin staattinen, Junkkarinen pelaa lopulta pallon vastaantulevalle hyökkääjälle, mutta tilanteesta on vaikea tunnistaa jotain selkeää rakennetta tai mitä viisikko yrittää. Seuraa negatiivinen tilanteenvaihto (Suomi menettää pallon Ruotsille) ja Suomi pyrkii jatkoprässäämään, mutta koska hyökkäyspeli on ollut hyvin staattista ja epäorganisoitua, seuraava jatkoprässi on käytännössä mahdoton suorittaa Ruotsin tasoista joukkuetta vastaan menestyksellisesti. Olen nimennyt klipin uudelleen “HAHP**, staattinen tilanne ja myöhästynyt jatkoprässi neg.tilanteenvaihdossa”, joka niinikään sijoittaa tilanteen paremmin pelin kokonaiskontekstiin. Klippi on myös hyvä esimerkki siitä, miten nopeus on kompleksisessa joukkuepelissä suhteellista. Mikäli hyökkäyspelin rakenne olisi ollut tilanteenvaihtohetkellä kunnossa ja jatkoprässi kohdallaan, Svahn ei olisi saanut tilaisuutta olla "lineaarisesti nopea" ja juosta karkuun.

**HAHP = hyökkäysalueen hyökkäyspeli

Mikä oli tämän kirjoituksen pointti? Ehkä se, mitä yritän sanoa on, että näiden kahden esimerkin ulkopuolellakin kyseinen “Suomalainen valmennuslinja” on epämääräisesti jäsennelty kokonaisuus, joissa yksittäisiä pelitilanteita nostetaan irralleen kokonaisuudesta. Kyseisiä klippejä voi luonnollisesti käyttää eri asioiden alleviivaamiseen. Nyt tässä asiayhteydessä ne tuntuvat kuitenkin kovin irrallisilta ja klippien olennaisemmat asiat tuntuisivat olevan jotain ihan muuta kuin mihin niitä on käytetty esimerkkeinä. Mikä on olennaista? Ensimmäisessä esimerkkivideossa nähdään Ruotsin maajoukkueelta erittäin laadukas viisikon yhteistyö Sveitsin nostaessa prässitason korkeaksi. Toisessa esimerkkivideossa puolestaan nähdään malliesimerkki siitä, miten pelin kokonaisuuden tulisi olla saumaton jatkumo - huono hyökkäyspelin rakenne johtaa huonoon jatkoprässiin, jonka myötä Ruotsille avautuu tilaisuus vastahyökätä epäorganisoitua viisikkoa vastaan. Klippejä voi käyttää myös yksilötason salibandytoimintojen tarkasteluun, mutta siinäkin kohtaa oleelliset huomiot ovat jotain muuta.

Miksi tämä jäsentely taas on olennaista? Koska näiden asioiden pohjalta koulutetaan ja ohjataan suomalaista valmentajakuntaa, jotka puolestaan kehittävät suomalaista salibandyä. "Suomalaisen valmennuslinjan" nostot ja jäsentely ovat hyvin kaukana normaalista, kompleksisen invaasiopelin*** kokonaisuuden jäsentelystä ja sen myötä “Suomalainen valmennuslinja” vaikuttaa erittäin epämääräiseltä. Pelin jäsentely ja sen syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen mahdollistaa täsmällisten analyysien teon, joka puolestaan voi johdattaa kehitettävien asioiden juurelle. Mikäli tulkitsemme peliä epämääräisellä tavalla, havaitsemamme epäkohdat voivat olla jos ei täysin epäoleellisia, niin vähintäänkin prioriteettilistalla matalalla. Samalla tulemme määräämään lääkkeeksi keinoja, jotka ovat jos ei haitallisia, niin ainakin tehottomia. 

***Invaasiopeli (engl. "Invasion sports") = termi, jota käytetään pelistä jossa tarkoituksena on tunkeutua vastustajan alueelle ja tehdä maali/piste. Samaan aikaan pyritään estämään vastustajan samanlaiset toimet ja maalin/pisteen teko. Esim. joukkuepallopeleistä lentopallo ei ole invaasiopeli, sillä joukkueet ovat rajoitettu verkolla omille alueilleen. 


Perttu Kytöhonka

Kollektiivisuus on yksilöllisyyttä

 

Yksilö ⊂ Kollektiivi

Keskustelu yksilön ja kollektiivin välillä ajautuu usein vahvaan vastakkainasetteluun, mutta kuten Toni Lötjönenkin LASB-podcastissa kommentoi, nämä ääripäät eivät ole vastakohtia eivätkä sulje toisiaan pois. Tämä kirjoitus käsittelee yksilön ja joukkueen suhdetta ja keskustelun ongelmia. Joukkuetta ei ole ilman yksilöitä - se muodostuu niistä, joten yksilö ja kollektiivi eivät voi olla erillisiä asioita. Ne ovat erottamattomia ja toisiaan täydentäviä. Joukkuelajissa kilpailee kollektiivi. Se sisältää yksilöt, mutta niiden lisäksi myös oleellisia vuorovaikutuksia, riippuvuussuhteita.

Kuva 1. Yksilö on joukkuelajissa loogisesti joukkueen osajoukko. Joukkue sisältää yksilöt ja on siten parempi, laajempi viitekehys pelin ymmärtämiseen. Yksilön tarkastelu toimii lähinnä erikoistapauksissa ja riittävän pienissä yksityiskohdissa.

Maalit, joilla ottelun voittaja ratkaistaan, lasketaan joukkueelle. Henkilökohtaiset tilastot eivät vaikuta ottelun voittajaan. Joukkueet kilpailevat keskenään vuorovaikuttaen toistensa kanssa kokonaisuuksina. Joukkueen voittaessa sen yksilöt voittavat, joukkueen kehittyessä he kehittyvät. On tietenkin mahdollista voittaa pelejä kehittymättä.

Kompleksinen viitekehys

Salibandy on invaasiopeli, jossa tärkeitä muuttujia ovat tila ja aika - eivät ainoastaan itse pelaajat. Tila ja aika riippuvat useamman pelaajan sijainnista ja toiminnasta. Muut pelaajat vaikuttavat aina peliin ja ratkaisuihin. Pelkästään sijoittumalla pelaaja vaikuttaa kentälle syntyviin tiloihin. Puhdasta 1vs1 -tilannetta johon muut pelaajat eivät ollenkaan vaikuttaisi, ei pelissä ole.

Osiensa välisistä vuorovaikutuksista johtuen invaasiopeli on määritelmällisesti kompleksinen systeemi. Niiden ansiosta systeemiin kehittyy ominaisuuksia, joita pelkillä osilla ei ole. Tästä syystä peliä ei voida ymmärtää syvällisesti, jos vuorovaikutukset unohdetaan. Joukkue, viisikko ja jopa yksilö ovat kompleksisia, eikä yksilöä tai 1vs1-tilannetta tule yleensä irroittaa ympäristöstä jos aikoo tehdä pelistä yleistäviä johtopäätöksiä. Kompleksisen viitekehyksen kautta tarkastelu pyrkii ymmärtämään peliä kokonaisuutena. Se ei kuitenkaan tarkoita monimutkaisuutta ja vaikeuksia, vaan peliä selitetään yksinkertaisin periaattein - eri tasolla.

Kuva 2. Loogisesti “ison tilan 1vs1” -tilanne on osajoukko (erikoistapaus) salibandyssa. Useimmiten muut pelaajat vaikuttavat tilanteeseen siten, että näitä vuorovaikutuksia ei ole järkevää jättää huomiotta.

Joissakin tilanteissa yksittäinen pelaaja saattaa pelata toista pelaajaa vastaan siten, että muiden pelaajien vuorovaikutukset näihin kahteen ovat heikkoja ja ne voidaan tarkastelussa jättää väliaikaisesti huomiotta. Nämä ovat erikoistapauksia, jotka syntyvät kollektiivisen toiminnan tuloksena, eivät lähtökohta pelin tutkiskeluun.

Pelissä ei täten ole myöskään “yksilösuorituksia”. Jokainen peliteko - jopa paikallaan seisominen - vaikuttaa muihin pelaajiin. Parhaimmillaan sekin voi oleellisesti edistää joukkueen peliä sitomalla vastustajan puolustajaa ja tekemällä tilaa toisaalle. Pelaaminen on kollektiivista toimintaa, se tapahtuu pelaajien välillä. Peliä ei synny yksin.

Mitä tämä “dosenttitason rakettitiede” vaikuttaa käytäntöön?

Viitekehys ja kieli jota käytämme pelistä puhuessamme, vaikuttaa siihen miten syvällisesti sitä ymmärrämme. Se vaikuttaa myös suoraan toimintaamme arjessa. Jos haluamme salibandyn kehittyvän, on pyrittävä tarkastelemaan sitä modernilla tavalla. Nykyaikainen invaasiopelin viitekehys ottaa huomioon edellä mainitut vuorovaikutukset ja toiminnan kollektiivisuuden. Se on siis kompleksinen. Yksilöä ja yksilöllisyyttä tämä ei joukkueesta poista, vaan sijoittaa sen kontekstiin.

“There is Nothing More Practical Than A Good Theory” -Kurt Lewin

Joukkueiden ja pelaajien väliset vuorovaikutukset asettavat omat vaatimuksensa taidoille, joita peli pelaajiltaan vaatii. Vastustajien toiminta muuttaa ympäristöä - siihen on sopeuduttava reagoimalla ja ennakoimalla. Erillisten fyysisten ja teknisten suoritusten harjoittelu ei sisällä ympäristöön sopeutumisen psykologisia taitoja, jotka ovat salibandyssa elimellisiä. Pelaajan taito ei ole laadukkaisiin teknisiin ja fyysisiin suorituksiin kykenemistä itsessään, vaan  pelissä on toimittava oikeista syistä. Se vaatii oleellisen informaation tunnistamista pelin kaaoksen keskeltä. Kollektiivinen pelitilanneharjoittelu mahdollistaa tämän oppimisen. Toiminta yhdistyy havainnointiin.

Yksilön tekniikan korostaminen pelin kustannuksella - vaihtoehtojen poistaminen, virheiden, kaaoksen ja häiriöiden siivoaminen poistaa harjoittelusta sen spesifisyyden. Se ei opeta tunnistamaan tilanteita ja valitsemaan sopivia ratkaisuja. Yksilön tekniikka ja fysiikka eivät sen sijaan häviä minnekään kollektiivisessa harjoittelussa. Volyymia ja (suhteellista) intensiteettiä kertyy pelitilanneharjoittelusta riittävästi kehittymiseen, niitä vain ei maksimoida pääasiana, kiireellä. Usein tärkeä peliteko on sijoittumista. Taitavinkin pelaaja pelaa suurimman osan pelistä pallottomana. Hän tekee myös virheitä ja oppii niistä. Näitä seikkoja on myös harjoitettava aktiivisesti.

Tekniikka ja fysiikka ovat alisteisia taktiselle ulottuvuudelle, sillä ne ovat pelin kontekstissa aina taktisia - vaikuttavat pelitilanteeseen. Pelitekojen on oltava tilanteeseen sopeutuvia ja sopivia, eikä niitä voi aina ratkaista tekniikan tai fysiikan määrällisellä osaamisella. Usein on pyrittävä yllättämään ja hämäämään vastustajaa hankaloittamalla oman toiminnan ennakointia - samalla omalle joukkueelle toiminnan on syytä olla isommassa kuvassa ennakoitavissa. Tämä onnistuu teknisesti ja fyysisesti “luovilla” ratkaisuilla, jotka noudattavat taktisesti yhteisiä pelitavan periaatteita. Jos pallo saadaan vastustajan maaliin sääntöjen mukaisesti, maali hyväksytään riippumatta tekniikasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 3. Parhaan siirtovaikutuksen harjoitteesta peliin saa, kun se on suunniteltu kaikki pelin ulottuvuudet huomioiden. Ensimmäiseksi valitaan taktinen tavoite ja pelin vaiheet joita halutaan kehittää. Tämän jälkeen suunnitellaan psykologiset valmennuskeinot, esimerkiksi palautteiden antaminen tai mahdollinen pistelasku. Seuraavaksi on vuorossa tekniset rajoitteet ja lopulta harjoitteen fyysisen kuormituksen hallinta. Esimerkiksi Tactical Periodization -menetelmässä suunnittelu tapahtuu tässä järjestyksessä.

Pelissä pelaajat  kommunikoivat joukkueensa kesken peliteoilla. Kielenä toimii pelitapa, joka on riittävän selkeä ja joustava. Sen yhteiset ja selkeiksi hiotut pelaamisen periaatteet mahdollistavat sujuvan sanattoman kommunikaation oman joukkueen kesken. Esimerkiksi pallollisen pelaajan suorittama haasto imee vastustajia palloa kohti, pyytää tukia tiettyihin suuntiin ja komentaa tiellä olevaa omaa pelaajaa pois alta hakemaan tilaa muualta. Näin voidaan luoda sopivasti järjestystä kaaokseen ja sattumanvaraisuutta. Hyvä joukkue pelaa kuin “yhtenä organismina” - kuin yhteisellä vaistolla.

Pelaajat saavat pelitilanneharjoittelussa peliä vastaavia teknisiä ja fyysisiä (sekä psykologisesti kilpailullisia) toistoja ilman toistoa. Perinteisesti on ajateltu mallitekniikoista kerrytettyjen puhtaiden toistojen määrän kehittävän yksilön teknistä taitoa. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jopa erittäin suljetun taidon yksilölajissa, ammunnassa, taitavilla ampujilla suorituksen tekniset yksityiskohdat vaihtelevat enemmän kuin taitamattomilla. Asento siis vaihtelee, mutta osumatarkkuus on parempi. Taitava ampuja keskittyy suorituksessa tavoitteeseen, ei tekniikkaan. Vaihtelu on väistämätöntä. Invaasiopelissä sopeutuminen ja vaihtelu ovat moninaisempaa. Tämän huomiointi harjoittelussa on kriittistä.

 

Nykyaikainen taitoharjoittelu ja rajoitteiden kautta oppiminen

Nykyaikaisen taitoharjoittelun suunnittelu (Chow ym. 2016) toteuttaa seuraavia lähtökohtia:

1. Harjoituksen on vastattava kilpailutilannetta.
2. Rajoitteita muuntelemalla ohjataan oppiminen haluttuun suuntaan.
3. Informaation ja liikkeen yhdistäminen, eli oman kehon ja ympäristön havainnointi on keskeistä.
4. Tarkkaavaisuus suunnataan liikkeen tavoitteeseen, ei yksityiskohtiin.

Lähde: https://www.judolehti.fi/tieto-teema/millaista-on-fiksu-taitovalmennus-petteri-pohja-pohtii/

 Yllä esitetyt lähtökohdat pohjaavat rajoitteiden kautta oppimisen (constraints led approach, CLA) ja epälineaarisen pedagogiikan teoriaan. Nämä metodologiat olivat syksyn Kisakallion motorisen taidon oppimisen konferenssissa vahvasti esillä. Organismille (yksilö tai ryhmä)  annetaan CLA:ssa tavoite tai tehtävä, jota aletaan ratkaista jossakin ympäristössä. Näin syntyy rajoitteiden sisään tilaa (kolmio), jonka puitteissa organismi alkaa tehtävää ratkaista rajoitteisiin itseohjautuvasti sopeutuen.

Kuva 4. Rajoitteiden kautta oppimisen visuaalinen kuvaus. Rajoitteista muodostuu tila, jonka sisällä organismi suorittaa tavoitetta ympäristöön jatkuvasti havainnoiden-toimien. Havainnointi ja toiminta ovat yhteenliitettyä prosessia, eivät sarjamuotoisia, peräkkäisiä.

Motorisen oppimisen nykyaikaiset teoriat haastaavat perinteisiä käsityksiämme oppimisesta, taidon olemuksesta ja ihmisestä. Ihminen toimi, opi tai muista tietokoneen tavoin. Aivot eivät voi varastoida ja hakea muistista suoritettavaksi lukematonta määrää eri liikemalleja. Ympäristö ja kontekstit ovat osa muistia. Suoritustekniikat syntyvät organismin havainnoidessa ympäristöä ja sovittaessa toimintansa havaittuun informaatioon. Havainnointia tapahtuu näön ohella liikkeen kautta, kehollisesti ja osin tiedostamattomasti.

Suorituskyky riippuu oleellisen informaation ja toiminnan yhteensovittamisesta. Pelaaja havainnoi tilanteesta merkityksiä - mahdollisuuksia toiminnalle (tarjouma, affordanssi). Kun näihin havaintoihin yhdistyy toiminta ja sen tuottama tulos, sekä tunne, voi vaistomainen tunteista riippuva päätöksenteko kehittyä peliä edistävään suuntaan. Pelitilanteita simuloivat harjoitteet - sekä itse pelaaminen - ovat tässä avaintekijöitä. Niissä havainnosta saatu informaatio, toiminta ja tunne yhdistyvät toistoissa.

Teoria pohjaa ekologiseen psykologiaan. Havainnointi ja toiminta tapahtuvat tilaan ja aikaan liittyvässä toiminnassa yhtä aikaa, eivät peräkkäin. Havainnointi ei ole vain katsomista, eikä tapahdu ainoastaan aivoissa (esim. refleksit). Samoin toiminta eli sopeutuminen tapahtuu suureksi osaksi kehollisesti ja tiedostamattomasti. Siksi implisiittinen oppiminen pelitilanteissa on tärkeää. Tämä eroaa oleellisesti lineaarisesta ja kognitivistisesta “havainto, analyysi, päätöksenteko, toteutus” -näkemyksestä. Pelissä ei kannata paineen alla pysähtyä analysoimaan eikä lukita teknistä ratkaisua etukäteen. On paras pelata “tässä hetkessä” - intuitiota ja tieto-taitoa hyödyntäen.

 

Video. Liike ja liikkuminen auttavat havainnoimaan asioita, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Esimerkiksi pesäpallon korkeaa lyöntiä koppaava pelaaja päivittää juoksulinjaansa liikkeen aikana, eikä juokse suoraan lähtöpisteestä pallon laskeutumispaikkaan. “We must perceive in order to move, but we must also move in order to perceive” -James J. Gibson

Kollektiivinen valmennusmalli on yksilölähtöistä ja yksilöllistä

Perinteisen yksilötaidon (tekniikan) valmiiksi piirretyissä, suljetuissa harjoitteissa luovuutta ei juuri haluta. Niissä jokaisen yksilön on usein tarkoitus toistaa samaa mallia kerta toisensa jälkeen. Keskusteluissa kuitenki korostetaan, kuinka tärkeää on kehittää pelaajien luovuutta. Pelissä sitten olisi osattava hakea näitä valmentajan opastamia mallitekniikoita käyttöönsä kesken pelin. Taktiikka on lähes kirosana, jonka korostus tappaa luovuuden.

Taktisessa mielessä vastuu päätöksistä siirretään “yksilömallissa” usein yksilölle. Yhteinen pelitapa ei ehkä ole kovin tarkkaan edes rakennettu eikä sen harjoittelu ole ollut pääasia. Voidaan tilastoida henkilökohtaisia virheitä ja onnistumisia. Hyvä pelaaja kyllä pystyy omaksumaan piirretyt kuviot ja selviytyy jopa ilman niitä, toinen puolestaan ei ole saanut yhtä hyvää pelisilmää äidinmaidosta. Tämä johtaa suoraan myös pelaajien kvantitatiiviseen vertailuun keskenään virheiden perusteella.

Kollektiivinen valmennus antaa yksilöille tilaa ja arvostaa monimuotoisuutta. Se ei yritä kopioida nykyisiä huippupelaajia ominaisuuksien tai yksittäisten taitojen perusteella. Kun suoritustapaa ei ole ennalta määrätty, voi yksilö käyttää luovuuttaan taktisen päämäärän saavuttamiseen. Kaikkien ei tarvitse toimia samoin. Pelaaja on kollektiivisessa valmennuksessa vapaa tekemään “hyväntahtoisia virheitä” -  pelaamaan rohkeasti ja ottamaan riskejä joukkueen pelitavan puitteissa. Virheisiin on valmistauduttu harjoittelemalla pelin eri vaiheita ja selkiyttämällä toimintatapoja negatiivisen tilanteenvaihdon tapahtuessa. Näin kollektiivi voimauttaa yksilöä pelaamaan.

Valmentaja peluuttaa tällöin ennemmin mahdollisimman sopivia, kuin mahdollisimman “hyviä” pelaajia. Se antaa mahdollisuuden onnistua pelissä yksilöllisin keinoin. Sopivalla pelitavalla pelaavassa joukkueessa ei jokaisen pelaajan ole välttämätöntä olla korostuneen fyysinen tai tekninen, jos pystyy ratkaisemaan omilla kyvyillään tilanteita joukkueen eduksi. Yhteinen pelitapa kehittää joukkuehenkeä ja yhdistää joukkuetta. Valitsemmeko valmiita lahjakkuuksia, vai kehitämmekö pelaajia? Tämä on myös tärkeä arvokysymys junioriurheilussa. Pidämmekö mukana mahdollisimman monta nuorta pelaajaa, vai siirrämmekö heikomman aineen sivuun aikaisessa vaiheessa? Voimmeko ennustaa nuorten pelaajien yksilötesteistä ja -tarkkailusta, kuka myöhemmin kehittyy huippupelaajaksi pelin kontekstissa? Onko yksilötaito jotenkin eri asia kuin salibandyn pelaamisen taito?

 

Antti Hänninen (@AjHanninen)

 

Lukemista aiheista:

Fergus Connolly: Game Changer

Kelso & Engstrøm: The Complementary Nature

K. Davids et al.: Dynamics of Skill Acquisition: A Constraints-Led Approach

CLA:sta suomeksi http://www.valmennustaito.info/taito/ajankohtaisia-artikkeleita-taitojen-oppimisesta/

https://www.researchgate.net/publication/320741853_Creative_Motor_Actions_As_Emerging_from_Movement_Variability

https://www.researchgate.net/publication/232893565_Can_Creativity_Be_Improved_by_an_Attention-Broadening_Training_Program_An_Exploratory_Study_Focusing_on_Team_Sports

Tech metaphors are holding back brain research

Aiempi englanninkielinen blogini tekniikan määrittelyn ongelmista