Olemme Complex Floorball -kirjoittajien voimin osallistuneet keskusteluun siitä, miten suomalainen salibandy pitäisi määritellä ja miten tämä teoreettinen viitekehys vaikuttaa käytäntöön. Äskettäin (2.7.2018) Eerikkilän urheiluopiston E. Blogissa julkaistiin Hannele Forsmanin teksti maajoukkueiden “kokonaisvaltaisesta kehittymisen seurannasta”. Blogin kommentointi herätti Twitterissä paljon keskustelua. Tässä kootumpi vastine kirjoitukselle sekä keskustelulle.
Kertaus salibandyn määritelmästä invaasio-joukkuepelinä
Salibandyssa lasketaan joukkueen maaleja, eikä ole merkitystä sitä kuka tai millainen pelaaja ne tekee tai miten. Maalin tekeminen vaatii tunkeutumista ja pallon toimittamista vastustajajoukkueen alueelle ja heidän maaliinsa. Oma maali pidetään puhtaana estämällä vastustajaa tekemästä näin. Pelissä siis hallitaan tiloja pallon ohella - lopulta pallon saaminen maaliin vaatii pallon mentävää tilaa maalin kohdalta.
Kun käsitämme salibandyn joukkuepelinä ja sitä pelaavan joukkueen kompleksina systeeminä, riippuu pelaamisen laatu siitä miten hyvin joukkueen pelaajat koordinoivat toimintaansa keskenään yhteistä tavoitetta toteuttaessaan. Toiminnasta tulee vuorovaikutusta (action -> interaction). Laadukas pelaajien välinen ja joukkueen sisäinen koordinaatio vaatii jonkinasteista yhteistä tietoista ja tiedostamatonta pelin käsitystä. Hyvä joukkue hallitsee kentän tiloja yksilöistä muodostuneena (super)organismina.
Floorball fitness - mitä todella on salibandykunto?
Edellisen perusteella hyvä salibandykunto tarkoittaa kykyä (taitoa sekä jaksamista) pelien, turnauksen ja kauden koko keston ajan pelata salibandya joukkueen koordinaation ja siten sen edun mukaisesti. Salibandykunto siis ei tarkoita fyysisten ominaisuuksien maksimointia tai optimointia, eikä yksilön kykyä tehdä mahdollisimman paljon työtä juostuna matkana ja siedettyinä happoina. Fyysiset ja tekniset toiminnat tapahtuvat joukkueen yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja osana joukkueen koordinaatiota. Joskus esimerkiksi pelkkä sijoittuminen hyökkäyspelissä on tärkeä peliteko tekemään tilaa vastustajien väleihin. Sijoittumisella muodostettu uhka vetää puoleensa vastustajan puolustavaa pelaajaa ja suurentaa tiloja toisaalla.
Pelissä on tilanteita, joissa tarvitaan riittävää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Ne eivät kuitenkaan tapahdu tyhjiössä ja yhdistyvät aina muuhun pelaamisen taitoon. Pelaaja pääsee yrittämään häntä puolustavan vastustajan ohitusta isossa tilassa, mikäli tällaiseen tilanteeseen päästään toimivan joukkuetason kommunikaation ja koordinaation (tietoista tai tiedostamatonta) seurauksena. Kyseisen yksilön on osattava etsiytyä tähän tilanteeseen. Pelaaja ei yksinään voi tiettynä pelin hetkenä ratkaista tilannetta yksinkertaisesti ominaisuuksillaan tai yksilötaidollaan, ellei tilanne ole riittävän edullinen. Pelissä merkitsevä fysiikka vaatii tarkkuutta, ajoitusta. Sama pätee tekniikkaan.
Joukkueen on järkevää pyrkiä tilanteisiin, joissa heidän pelaajansa pääsee ikäänkuin mittaamaan yksilönä laatuaan vastustajan yhtä pelaajaa vastaan (isossa tilassa) mikäli heillä on riittävä yksilötason ylivoima näissä tilanteissa. Erityisesti jos tämä ylivoima ei ole selkeä, on järkevää ensin rakennella ratkaisua yrittävälle pelaajalle riittävä etu. Ei ole haitaksi pyrkiä rakentelemaan etua suuremmaksi, vaikka sitä yksilötasollakin laadullisesti olisi. Todennäköisyys yksittäisen tilanteen pelaamiselle onnistuneesti kasvaa. Se milloin pelaajan on edullista antautua fyysisten ominaisuuksien (ja yksilötekniikan) vertailuun vastustajan yksilön kanssa, on joka tapauksessa riippuvaista pelin taktisesta ulottuvuudesta.
Kuva 1. Salibandy on peliä, jossa taktiikkaa toteutetaan teknisin ja fyysisin keinoin. Fyysinen urheilullisuus ei ole riittävä ehto hyvälle pelaamiselle, se vain on riittävässä määrin välttämätön ominaisuus hyvälle pelaajalle. Tämän piirroksen hierarkiassa tekniikka sisältää fysiikan, sillä teknisen ratkaisun toteuttaminen vaatii fyysistä liikettä.
Erityisesti joukkuepelissä fitness ei ole fyysistä kykyä maksimaalisiin suorituksiin, vaan sopivuutta ja sopeutumiskykyä kyseisen urheilulajin ympäristöihin kilpailemisen kuormituksessa. Vaatii oppimista ja joukkuepeliin keskittymistä kyetä pelaamaan peliä joukkueen koordinaation osana. Floorball fitness on siis psykofyysistä, ei ainoastaan fyysistä. Niinpä parhaan siirtovaikutuksen saa harjoittelusta, jotka on rakennettu edeltävän kuvan mukaisin periaattein taktiikan ja peliympäristön lähtökohdista. Tarkoituksena on opettaa ja sopeuttaa pelaajat toteuttamaan yhteisen pelikäsityksen mukaisia pelin periaatteita, ei vain mahdollistaa hyvää pelaamista fyysisesti ja teknisesti.
Again ... winning is NOT about physical variables only!
— Fergus Connolly (@Fergus_Connolly) May 29, 2018
Over 3 consecutive seasons Serie-A team -
- Reduced their distances performed at submax speeds
- Increased ball possession
- Maintained high-intensity activities
- & Number of points at homehttps://t.co/KO0W8b7sx6
Kuten yllä olevassa twiitissä ja linkin tutkimuksessa on havaittu, joukkueen pelin kehittyessä sen menestys voi parantua pelaajien välisen koordinaation, sopeutumisen ja oppimisen seurauksena vaikka fyysisesti työtä tehdään vähemmän. Korkean intensiteetin suorituksia tarvitaan edelleen, mutta juostu matka vähenee. Tähän suuntaan jalkapallon fyysiset vaatimukset ovat muutenkin muuttuneet. Ominaisuuksien maksimointi, mihin liiton harrastamat testaamiset ja ulostulot viittaavat, vievät salibandya tällä hetkellä toisenlaiseen kehityksen suuntaan. On eriskummallista keskittyä näin vahvasti yksilön materiaaliseen suorituskykyyn, kun pelissä kilpailee joukkue.
Yksilön tekniikasta
Sama pätee tekniikkaan, joka tässä kontekstissa ymmärretään kykynä ratkaista tilanteita joukkueen eduksi ja yhteisten periaatteiden mukaisesti - osana joukkueen koordinaatiota. Erillinen tekniikkaharjoittelu ilman pelaajien välistä koordinaatiota ja psykologista sekä taktista ulottuvuutta ei parhaalla tavalla siirry pelitilanteisiin. Mukaan kuuluvat tietysti myös pelinomaiset fyysiset vaatimukset, jotta tekniikka toimii kuormituksenkin alaisena tai muuten fyysisen suorituksen yhteydessä. Tekniikka sisältyy peliin, mutta yksittäisten ja kontekstista irroitettujen mallitekniikoiden harjoittaminen on todella pieni yksityiskohta laajassa kokonaisuudessa - niin monen muun asia edeltää yksittäistä teknistä suoritusta ja yhdistyy siihen. Teknisesti pelaajan tulee kyetä tilanteen sopivaan ja mukautuvaan (vaihtelun merkitys) toimintaan, ei valmiiden mallien toistamiseen. Eriytetyssä tekniikkaharjoittelussa luontainen vaihtelun laajuus on huomattavasti pienempää kuin pelin ympäristössä.
Johtopäätöksiä
Keskusteluissa on käsitetty, että kompleksisuuden kautta lähestyminen kritisoi lähinnä erillistä fysiikka- ja drilliharjoittelua. Tosiasiassa vastustamme kaikkea pelin purkamista osiin ja sellaista “kokonaisvaltaisuuden” käsitystä, jossa kokonaisuus syntyy yksinkertaisesti osiensa summasta. Complex Floorball edustaa sitä näkökulmaa, jossa salibandyvalmentaja valmentaa kokonaisvaltaisesti salibandya - pelinä. Tällöin tekniset ja fyysiset ratkaisut tehdään pelin ja taktiikan kontekstissa ja ovat hierarkiassa alisteisia pelitavalle. Vähintään ne kuuluvat pelin alaisuuteen ja niitä siten valmennetaan pelin ympäristössä.
Kuva 2. Kun salibandy jaetaan kuvan mukaisesti neljään ulottuvuuteen, on tällä hetkelle vallalla harjoittelu jossa eri ulottuvuuksia suurelta osin harjoitellaan erillään pelistä ja toisistaan (vasemmalla). Kompleksisuuden viitekehyksessä toimiessa on tavoite valmentaa itse peliä kokonaisuutena, vuorovaikutukset säilyttäen - eri ulottuvuuksia tarpeen mukaan painottaen (oikealla).
Tällä hetkellä salibandyliitolle lajimme on ensisijaisesti urheilua, jolle taktiikka on alisteinen ja ikäänkuin ikävä häiriö objektiivisuuteen perustuvassa systeemissä. Salibandyn kompleksisuutta ei huomioida julkisissa kannanotoissa - ja vaikka taktiikasta sivulauseissa tai ranskalaisissa viivoissa maininta usein löytyy, hierarkia on pielessä. Eri ulottuvuuksien vuorovaikutuksia ei huomioida. Samaa oireilee sekin, että kokonaisvaltaisessa kehittymisen seurannassa keskitytään käytännön testeissä yksilöihin ja heidän ominaisuuksiinsa laboratorio-olosuhteissa. Pyrkimys on varmasti hyvä, mutta tämä objektiivinen pelistä eristetyn yksilön tekniikka ja fysiikka ei enää ole peliä. Huippu-urheilu ei nimittäin ole riittävä ehto huippupelille, ellei urheilua salibandyssa määritellä pelistä johtaen.
Antti Hänninen (@AjHanninen)
Viitteitä:
R. Duarte et al. (2012): Sports Teams as Superorganisms
Blogi: The Useless Stat Of Distance Covered (KM) in the Bundesliga: Why Less Is More
Huippu-urheilu ei ole välttämättä huippupeliä, mutta huippupeliä ei voi olla ilman huippu-urheilua. Sanoisin Hännisen tehneen kärpäsestä härkäsen kirjoituksessaan kokonaisvaltaisen valmennuksen puutteesta liiton julkituloissa. Eiköhän Forsmanin teksti ole maajoukkuetoiminnan ja -tien kehysraameissa ainut järkevä lähestymistapa viedä suomalaista salibandykehitystä eteenpäin, eikä tavoitteena ole pikavoittojen lunastaminen, vaan katse on useampien mm-kisojen päähän. Ei majutien kulkijoille voi antaa sellaista käsitystä, että huipulle pääsyyn riittää pelkät hyvän tiimipelaajan ominaisuudet. Kuitenkin jokainen majuvalmentaja tietää varmasti, että parhaista yksilöistä ei saada aikaan parasta joukkuetta, vaan kyse on roolituksesta, joukkueen yhteenpelaamisesta ja taktiikasta yhtenä kokonaisuutena. Se, että liiton harvoista tapahtumista osa uhrataan yksilöominaisuuksien mittaamiseen antaa selvän viestin koko salibandykentälle mitä ryhmätaitojen lisäksi tulevaisuuden pelaajalta vaaditaan. Kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa 99.99% pelaajakehityksestä tapahtuu seuratasolla. Tavoite urheilullisuuden lisäämisestä ei mitenkään muuta sitä.
Summa summarum: Tulevaisuuden maajoukkue valitaan urheilullisesti (fysiikka, yklsilötaito, lepo, ravinto) paremmasta materiaalista, kuitenkin tarkoituksena kasata edelleen toimivin joukkue pelitavan mukaan, ei parhaita yksilöitä. Samalla mahdollistetaan uusien pelitapojen kehittymistä parempien yksilöntaitojen seurauksena, eikä jäädä kehityksessä paikalleen. Kaiken päätavoite on kuitenkin urheilullisuuden leviäminen juniorisarjojen kautta hiljakseen aikuistasoille ja sen myötä suuren yleisön kiinnostuminen lajista, jolloin ammattilaisuuden mahdollisuus lajin parissa lisääntyy. Pikavoittojen metsästäjät ovat huolissaan opiskelijakisojen heikosta menestyksestä ja puhuvat yksilötaitojen liiallisesta korostamisesta, vaikka juuri siinä (=fyysisyys) olemme eniten vaarassa jäädä keskieurooppalaisten jalkoihin lähitulevaisuudessa.
Posted by: J Juhola | 06/07/2018 at 15:17
Niin, sillä "pelitavan kehittäminenhän" on helppoa, mietitään kabinetissa ja kerrotaan vain pelaajille ennen peliä tai turnausta mitä tehdään. Siihen saakka voidaan kehittää yksilöitä.
Joten ei ole kyseessä "kärpänen" vaan "härkänen", koska juuri tämän ongelmaa ja mahdottomuutta ei ymmärretä.
Posted by: AjHanninen | 06/07/2018 at 15:27
Lue J Juhola uudelleen vielä rauhassa, jonka jälkeen pohdit onko blogin kirjoittajien ykkösmurhe huono tulos opiskelijakisoista vai kenties erittäin heikkotasoinen pelaaminen ja vasurilla tehty valmistautuminen. ”Meeting the standards” sisältää otsikkona jo vihjeen.
Mitä tulee Antti Hännisen tekstin kommentointiin, yksi lisälukeminen ei ehkä riitä.
Posted by: Perttu Kytöhonka | 06/07/2018 at 17:01
Oletko tosissasi, että maajoukkueen menestykselle on kaikkein tärkeintä käydä pelitapaa läpi kahdeksan päivän sijasta kokonaiset kymmenen päivää vuodessa ja jättää fysiikkatestit tekemättä? Vai pitäisikö majuun valittujen vaatia seuravalmentajaansa muuttamaan pelitapansa maju-yhteneväiseksi, jotta kompleksisuuden sisäistämiseen jää varmasti tarpeeksi aikaa?
Eiköhän kaiken taustalla vaikuta vähäisen ajan käyttämisen priorisoiminen ja muutama päivä fysiikkatesteihin on katsottu kokonaisvaikutukseltaan (juniorit, majukynnyksellä olevat, majupelaajat ja hiljakseen myös koko kilpasalibandy) hyödyllisemmäksi. Liitolla pitää olla suurempia ja kauaskantoisempia tavoitteita kuin vain seuraavat mm-kisat. Varmasti ne opiskelijakisatkin olisivat menneet paremmin, mikäli kisojen alla olisi testaamisen sijasta keskitytty enempi pelitapaan ja testit ajoitettu aikaisempaan kevääseen. Suuressa kuvassa tuolla ei liene suurta merkitystä olevan, vaikka itseänikin harmittaa katsoa omien poikien tappiopelejä. Tärkeintä suomalaiselle salibandylle on kuitenkin pysyä 1-2 kärjessä pitkällä tulevaisuudessakin ja siinä lajin urheilullisuudella tulee olemaan suuri merkitys.
Kärpäsestä saa härkäsen tässä yhteydessä mikäli (tahallaan tai tahattomasti) jättää huomioimatta majutoiminnan viitekehyksen ja pidemmän aikavälin merkityksen koko lajille.
Posted by: J Juhola | 06/07/2018 at 17:44
Haiskahtelee J Juhola olkiukkoilulta + lisäksi en ymmärtänyt kysymystäsi "Vai pitäisikö majuun valittujen vaatia seuravalmentajaansa muuttamaan pelitapansa maju-yhteneväiseksi, jotta kompleksisuuden sisäistämiseen jää varmasti tarpeeksi aikaa?" Vastaus tähän, ei ja joku GIF perään. Käytit nyt kompleksisuutta lauseessasi oudosti ja sen myötä epäilen, että tarvitset edelleen hieman lisää aikaa Antin tekstin lukemiseen.
Mutta mitä tulee siihen ajankäyttöön, mitä vähemmän aikaa, sitä enemmän pitäisi käyttää joukkueen yhteistoiminnan ja pelin kehittämiseen. Se pelitapa kun ei siirry suoraan videolta tai taktiikkapalaverista pelikentälle. Se on jatkuva, (valmennusjohtoinen) prosessi. Toki jos fläpit isketään kentällisille ja evästys on, että "sopikaa tuosta, nämä pari teemaa" niin sit varmaan ihan sama. Jos pelaajan fyysinen kunto on merkittävän heikko, se tulee tuollaisessa tiukassa pelitapa edellä vedetyssä 4-5 päivän setissä karusti esille. Tämän voin itse omakohtaisen kokemuksen osalta todeta. Sitten tällaiset pelaajat irralleen, käydään hommaa läpi että nyt ei meinaa tämä riittää ja laaditaan suunnitelma mitä voidaan tehdä arjessa paremmin.
Meitä, tämän blogin kirjoittajia se iso kuva nimenomaan huolettaa. Suomi toimii tällä hetkellä melko mekanistisilla käsityksillä pelaamisesta ja liitolla puuttuu taustaoletukset pelistä. Ja se nimenomaan tulee näkymään isossa kuvassa.
Posted by: Perttu Kytöhonka | 06/07/2018 at 18:17
Mä vielä jatkan, että me ollaan nyt reilu vuosi kirjoiteltu siitä, että pelitapa kuuluu harjoitteluun ja ohjaa tekemistä, koska salibandy on taktista joukkuepeliä.
Erityisesti tämä blogiteksti keskittyi siihen, että paras siirtovaikutus saadaan kun pelin eri ulottuvuudet yhdistyvät harjoittelussa. Siis harjoitellaan ja valmennetaan salibandya sellaisena kuin se on. Salibandyyn kuuluu taktinen, tekninen, fyysinen ja psyykkinen ulottuvuus ja ne vuorovaikuttavat keskenään. Siis tulee harjoitella niitä yhtä aikaa. Sä nyt siis kysyt että pitäiskö se taktiikka olla aina mukana? No pitäisi, jos halutaan kehittyä salibandyssa ja käyttää aika tehokkaasti.
Ja se taktiikan harjoittelu siis ei tarkoita pelkkää kävellen pelitavan hieromista, vaan intensiivistä pelin harjoittelua niin että sitä pelitapaa työstetään pelinomaisella intensiteetillä, pelin ympäristössä. Kilpaillen.
Salibandya pelataan jollain tavalla ja tyylillä - pelitavalla. Lajissa kilpailevat joukkueet, joiden jokainen pelaaja voi yhtä aikaa auttaa joukkuetta. Tämä parantaa todennäköisyyttä onnistua pelitilanteissa - ja se tapahtuu joukkueen pelaajien välisen koordinaation ja kommunikaation avulla. Sitä kutsutaan taktiikaksi.
Kommunikaatio (koordinaatio) on joko tietoista ja tarkoituksella harjoiteltua tai sitten tiedostamattomasti opittua. Tiedostamattomaan puoleen voi vaikuttaa kun kehitetään pelaajien tapoja toimia vaistomaisesti. Se ei onnistu luennoiden ja piirtäen, vaan vaatii pelaamisen harjoittelua ja aktiivista valmentamista lajiharjoituksissa. Meillä on eri käsitys siitä mitä on taktiikka ja sen harjoittelu. Olisi ehkä todellakin hyvä lukea ja pohtia, mitä olemme kirjoittaneet - niin puhuisimme suunnilleen samasta aiheesta.
Posted by: AjHanninen | 06/07/2018 at 18:34
Vastaukseen on mennyt nyt hetki, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Koko tämän reilun kaksiviikkoisen olen yrittänyt sisäistää Antin kirjoitusta, mutta jos on lusikalla annettu, niin on paha kauhalla vaatia.
Te puhutte liitosta ja kabineteista, vaikka tosiasiassa tarkoitatte Rantalaa, Nykkyä, Erikssonia, yms. liiton valmentajia, jotka näistä peliin liittyvistä asioista todellisuudessa päättävät ja joiden kanssa keskustelemalla liitto linjaa pitempiaikaiset suunnitelmat suomalaisen salibandyn tarpeisiin. Eiköhän tämä urheilullisuuden lisäämisen tavoite ole tullut ilmi valmentajien välisissä keskusteluissa kansainvälisistä peleistä ja muiden maiden havaittavista kehitystrendeistä. Minä vaan ihmettelen, että millä lihaksilla Te näitä ratkaisuja tekisitte oikeammin tai paremmin? Näyttöjä ei ainakaan toistaiseksi ole pahemmin esittää mielipiteittenne tueksi, vai onko?. Eipä siinä, jostainhan on keskustelun aina lähdettävä liikkeelle, mutta kovin varmoja mielipiteitä täällä tuntuu esiintyvän, kuitenkin ilman konkretiaa. Uskoisin jokaisen lajin huipulla menestyvän valmentajan olevan tietoinen peliharjoitusten/pelinkaltaisten harjoitusten tärkeydelle joukkueen kehittymisessä ja lopulta menestymisessä. Se mitä Te ette ota huomioon on yksilötaitojen ja urheilullisuuden merkitys tulevaisuuden maajoukkueille ja ymmärrys tuntuu puuttuvan varsinkin ajan rajallisuudesta: Ei majussa ole aikaa keskittyä fysiikkaan tai henkilökohtaisiin taitoihin, vaan kaikki mahdollinen aika keskitetään taktiikkaan ja siinä sivussa vähän henkiseen puoleenkin. Teknisten ja fyysisten testien tarkoituksena ja ajankäytön perusteena on antaa pelote jokaiselle maajoukkueeseen haluavalle (nyt ja varsinkin tulevaisuudessa) omien yksilötaitojen riittämättömyydestä ja siten saada laajemmassa mittakaavassa yksilökehitystä, jota ei voi vaatia seuroilta/seuravalmentajilta (koska jokainen valmentaja käyttää joukkueen viikkotunnit haluamallaan tavalla, osa jopa pelkästään pelinomaisesti treenaamalla ;) ). Testien tarkoitus ei ole löytää sitä parasta 20m juoksijaa tai kevennyshypyn ponnistajaa, vaan pistää jokaisen tulokset pelaajan itsensä nähtäville ja koska tahansa uudestaan haettaville, jolloin halu omasta kehityksestä voi syntyä niille, joille se ei ole muutoin luontevaa. Majuun valituilla on kuitenkin yleensä kilpailuvietti kunnossa. Tieto fyysisten ominaisuuksien valvonnasta saa aikaan moninkertaisesti enemmän kuin varsinaiset tulokset. Ja eiköhän siellä ole näinä testipäivinäkin pelattu ja käyty pelillisiä asioita läpi palaverien kera. Näin ainakin oli aikaisemmin, Nykkytilasta en osaa sanoa. Päivässä voi kuitenkin tehdä vain rajallisen määrän pelitapaharjoitteita, jotta ne ovat pelaajien sisäistettävissä ja jotta lihaskohtaiset rasitukset eivät lisää loukkaantumisriskiä turhaan.
Taktiikan merkitys on joukkueelle tärkeä, mutta toisin kuin väitätte, niin joka pelissä tapahtuu asioita "tyhjiössä" ja vieläpä lähes joka vaihdossa: Pallo kimpoaa maalivahdista/tolpasta/vastustajasta, oman tai vastapuolen pelaajalle tulee henkilökohtainen virhe, pomppivan pallon tavoittelutilanne maalin edustalla, yms. Näitä tilanteitahan on peli täynnä ja katsomalla minkä tahansa pelin maalikoosteen pystyy helposti huomaamaan taktiikan ja toisaalta henkilökohtaisen taidon/tuurin merkityksen maalien syntymiseen. Tottakai pelitilanteiden onnistumisen todennäköisyytta pystyy parantamaan onnistuneella pelitavalla, mutta niin pystyy myös täydellisessä tyhjiössä tehdyllä henkilökohtaisella suorituksella. Molemmat asiat kuuluvat peliin. Kuten olette itse todenneet, niin maalin syntytavalla ei ole merkitystä, vain maalilla on (tai vastustajan maalin estämisellä).
Nyt kun olette todenneet Petteri Nykyn olevan vajavainen valmennustaidoiltaan, niin kertokaahan onko Classikin menestys Salibandyliigassa parhaasta pelinomaisesta valmentamisesta johtuvaa vai onko siellä kenties koossa keskimääräisesti kovakuntoisin ja keskimääräisesti yksilötaidoiltaan paras joukkue? Vai olisiko kysymys molemmista riittävässä määrin toteutettuna? Antti varmaan seurassa olleena tietääkin, että kaikki yksilöominaisuudet ei tuossa porukassa synny pelkistä pelinkaltaisista harjoitteista.
Posted by: J Juhola | 23/07/2018 at 20:01
Lyhykäisesti. Siinä kohtaa kun heittää "Missä näytöt" -kortin oman kritiikin kritiikin tueksi, ei oikeastaan riitä mielenkiinto keskustella nimimerkin kanssa sen enempää. Pitäisikö kysyä Herra Nimimerkin omia näyttöjä, että onko ne kovemmat kuin blogin kirjoittajilla? Koska jos ei ole, niin samalla logiikalla et tietenkään voi kyseenalaistaa kirjoittajien näkemyksiä. Silloin toisaalta tietää, että pätevät argumentit on jo vähissä, kun näitä kortteja pelataan. Mutta allekirjoittanut on ihan sinut omien tulostensa suhteen, on kyse sitten sarjapisteistä, pelaajakehityksestä tai muusta seuran valmennus- ja toiminaympäristön rakentamisesta, kiitos kysymästä.
Mitä tulee konkretiaan, tässä blogissa löytyy teoreettis-filosofisten pohdiskelujen lisäksi ihan treenimallejakin, klippejä pelistä, miten tilanteita voi lähteä purkamaan etc. etc. Se, että puhut ajan rajallisuudesta mj-ympyröissä osoittaa toisaalta, että ainakaan et ole ymmärtänyt lukemaasi - juuri ajankäyttö ja sen tehokkuus on blogin kirjoittajien lempiaiheita.
Kiitos ja hyvää jatkoa.
Posted by: Perttu Kytöhonka | 24/07/2018 at 13:54
Täytyy myöntää ettei minullakaan ole mitään suurta mielenkiintoa keskustella olkiukoksi nimettynä ja vielä hitaasta luetun ymmärtämisestä vihjailtuna tällä foorumilla. Hidas voin toki ajatukseltani olla ja koetan itse olla sinut asian kanssa, en vain halua kuulla tuollaista Teiltä. Lisäksi se saa asiasta maininneet vaikuttamaan ylimielisiltä mulkuilta, joka tuskin parantaa tärkeää ja mielenkiintoisista salibändykeskustelua yhtään. Tässä kohtaa nyt vaan on pakko kysäistä, että kuinka hyvin se ajankäyttö Nykyltä on sujunut ja menikö fysiikkatesteihin käytetty aika totaalisen hukkaan? Jos Suomi olisi tuollaisella pelillä hävinnyt finaalin, niin olisiko tuosta voinut parantaa jos fysiikkatestaukseen käytetty aika olisi sekin vaan pelinomaisesti harjoiteltu? Tekivätkö ruotsalaiset virheen, kun jättivät fysiikkatestit pitämättä, eikä jalka oikein sunnuntaina liikkunut? Eikä tarvi alentua vastaamaan. Tätä voi miettiä ihan tykönään.
Posted by: J Juhola | 12/12/2018 at 22:02